Ostin viikonloppuna 3 litraa kanttarelleja ja siitä on riittänyt sieniä moneen ruokaan. On syöty ihanaa kanttarelli sipulikeittoa ja kanttarellimuhennoksella täytettyä lihamureketta. Viimesyksynä tein sienilasagnea ja koska se oli niin hyvää, tein taas lasagnea johon laitoin lisäksi myös omenaa ja kanaa. Kerrassaan herkullista ja ihanan mehevää.
Kanttarelli -kanalasagne
1 keltasipuli
400g broilerinfilesuikaleita hunaja marinaadissa
2 dl kevyt ruoka 7%
4 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 maustemitta valkopippuria
200g maustamatonta tuorejuustoa
noin 1/2 litraa tuoreita kanttarelleja
2 omenaa
2 punasipulia
2 dl emmental juustoraastetta
pinaattilasagnelevyjä
Valmista kanakastike. Pilko sipuli pieneksi, kuulota muutama minuutti pannulla tilkassa ruokaöljyä, lisää kanasuikaleet.Paista kuunes kana on kypsää. Lisää ruokakerma, vesi, pippuri ja liemikuutio. Sekoita, anna kiehahtaa, nosta liedeltä ja lisää tuorejuusto kastikkeeseen. Sekoita kunnes juusto on sulanut.
Puhdista sienet, kuori ja kuutioi omena. Kuori ja lohko punasipuli kapeiksi lohkoiksi. Sekoita sienet,omena ja sipuli keskenään. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Huom! Älä laita paljon suolaa sillä kanakastike on suolaista.
Laita kanakastiketta lasagnevuoan pohjalle. Laita kerros lasagnelevyjä, kanakastiketta ja sieni-omena-sipuliseosta kerroksittain noin 3 kerrosta, päällimäiseksi pinaattilasagnelevyjä jonka päälle tulee loput kanakastikkeesta ja 2 dl juustoraastetta. Paista 175 asteisessa kiertoilmauunissa 35-40 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoilua.
Kommentit