Tein aamulla näitä helppoja ja nopeita sarvia raksamiehille vietäväksi. Nämä on helppo kuljettaa mukana ja maistuvat makoisalle vaikkapa kahvin kaverina. Lasten suosikki oli aurinkokuivatuilla tomaateilla ja pestolla täytetyt sarvet. Meetwurstikin sopii hyvin täytteeksi ja oli mukavan suolainen. Vasemmassa reunassa pilkottaa appelsiinituorejuustolla ja appelsiinimarmelaadilla maustetut sarvet, joiden ohje onkin jo täällä blogissa. =)

566984.jpg

Taikina:

6 dl vehnäjauhoja

50g margariinia

2 1/2 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

2 dl emmental  juustoraastetta

1/2 dl kylmää maitoa

250g maitorahkaa

 

Täytteet:

Aurinkokuivattuja tomaatteja

vihreää tai punaista pestoa

paprikajuhetta

kuorittuja seesaminsiemeniä

 

1-2 dl juustoraastetta

meetwurtinsiivuja (1 siivu / sarvi)

unikonsiemeniä

 

Voiteluun 1 muna

Sekoita kaikki taikinan ainekset kulhossa puristellen tasaiseksi massaksi. Jaa taikina kolmeen osaan. Kauli taikinapallot pyöreiksi noin 30 cm halkaisijaltaan oleviksi levyiksi.

Levitä noin 3 rkl pestoa koko pohjan päälle. ripottele päälle hieman juustoraastetta.  Leikkaa pizza- tai taikinaleikkurilla ympyrä kahdeksaan osaan. Laita aurinkokuivattu tomaattiviipale osion leveään päähän ja rullaa kolmio rullalle aloittaen kolmion leveämmäsltä sivulta niin että tomaatti jää keskelle sarven sisään.

Meetwurstisarvet: ripottele juustoraastetta ympyrän päälle. Jaa kahdeksaan ossan ja rullaa yksi  meetwurstiviipale tiukalle rullalle ja kääri kolmio rullalle leveämmästä reunasta aloittaen, niin että meetwursti jää sisään keskelle sarvea: tee sama kaikille kolmioille.

Nosta sarvet leivinpaperille. VOitele kevyesti vatkatulla munalla ja ripottele pinnalle paprikajauhetta ja seesaminsiemeniä tai unikonsiemeniä.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttai kunnes pinta on kauniin ruskea. Kiertoilmauunissa paistoin 150 asteessa 13 min.

Alkperäisen ohjeen näihin helppoihin ja nopeisiin sarviin sain Lintu75:selta, mutta muuttelin ohjetta jonkinverran. Ohje löytyy laihduttajien herkuista.