Vielä on saatavilla uusia perunoita, joten niistä tehty salaatti on oiva lisäke lihalle tai kalalle tai vaikka ihan ruokasalaattina hyvän leivän kanssa.
Kesäinen perunasalaatti uusista perunoista
noin 1 kg uusia perunoita
1 kurkku
1 pss (200g) pakasteherneitä (tai tuoreita)
1 prk vihreitä leikattuja papuja suolaliemessä (tai noin 200g suolavedessä keitettyjä tuoreita vihreitä papuja)
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk ananas paloja mehussa
1/3 ruukku jääsalaattia
Kastike:
Ananaspurkin mehu
2 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
1/2 rkl balsamikkoviinietikkaa
ripaus suolaa
muutama kierros rouhittua mustapippuria
1 tl sitruunamehua
Keitä perunat, jäähdytä hieman, leikkaa puoliksi. Viipaloi kurkku. Valuta pavut. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit. Revi salaatinlehdet paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Ota ananaspurkin mehu talteen ja sekoita ananaspalat salaatin joukkoon.
Tee kastike: sekoita ananasmehuun aurinkokuivattujen tomaattien öljy, pippuri, balsamiviinietikka, sokeri, suola ja sitruunamehu. Kaada kastike salaatin päälle ja nosta viileään maustumaan. Tarjoile salaatti sellaisenaan herkullisen leivän, lihan tai kalan kaverina.
Kommentit