On jo pitkään tehnyt mieli leipoa pullaa. Tänään minulla oli vapaapäivä ja siispä juuri hyvä päivä leipoa lasten kanssa. Pullataikina kohoili hienosti silläaikaa kun olimme ulkona tekemässä lumiukkoja.
Mustikan ja vaniljan liitto on ihana. Koko ihanuuden kruunaa vielä pehmoinen vastaleivottu pulla.
Vanilja-mustikkapulla (Noin 30 kpl)
5 dl maitoa
1 muna
1 putkilo (noin 1 rkl) kaardemummaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
14 dl vehnäjauhoja
3kpl 7g tuorehiiva pussia (tai 2 kpl 11g kuivahiivapussia)
175g voita tai margariinia
200g mustikoita
1/2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
6 dl valmista vaniljacreemiä
raesokeria
Lämmitä maito noin 42 asteiseksi mikrossa tai kattilassa. Lisää muna, sokeri, suola ja kaardemumma. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää jauhoja pikkuhiljaa vaivaten. Lisää rasva loppuvaiheessa ja alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoilta. Peitä liinalla ja nosta lämpimään ja vedottomaan paikkaan kohoamaan kunnes se on kohonnut noin kaksinkertaiseksi ( noin tunti)
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle alustalle, jaa taikina kahteen osaan. Kauli ensin yksi osa ohkaiseksi noin pellin kokoiseksi neliöksi. Levitä puolet vaniljacreemistä taikinaneliön päälle tasaisesti. Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri. Ripottele noin puolet marjoista tasaisesti vaniljacreemin päälle. Kääri neliö rullalle. leikkaa noin 3 cm levyisiksi viipaleiksi ja kumoa viipaleet leivosvuokiin leikkauspinta ylöspäin. Tee sama lopulle taikinalle. Anna kohota vielä noin puoli tuntia ja voitele halutessasi kevyesti munalla (ei ole pakko) Ripottele pinnalle raesokeria. Paista kiertoilmauunissa 200 asteessa noin 14 minuuttia, tavallisessa uunissa 225 asteessa noin 14 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti.
Huom. Jos käytät tuorehiivaa, liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Kookos-omenapullat
Samalla ohjeella tehtyjä pullia, mutta näihin laitoin väliin voita noin 25g, noin reilu 100g saarioisten omenamarmelaadia, 2/3 dl kookoshiutaleita ja 1/2 tl kanelia.
Kääri rullalle ja leikkaa noin 3 cm levyisiksi viipaleiksi. Kumoa pullaviipaleet leivosvuokiin voitele munalla ja ripottele päälle kookoshiutaleita. Paista samalla tavalla kuin mustikkapullat.
Kauniita kuviollisia paperivuokia voi ostaa esim täältä !
Kommentit