En olekkaan pitkään aikaan tehnyt täytettyjä paprikoita. Ja kylläpä olivatkin hyviä! =)  Suippopaprikoista saa hauskan näköisiä ruokia esim. täytettynä.

59987.jpg

Annokset 4:lle / 2 venettä hklö

4 suippopaprikaa (n 20 cm pituista)

200g naudan paistijauhelihaa

1 pieni sipuli

1 rkl öljyä

1- 1 1/2 (mietoa) chiliä

1-2 valkosipulinkynttä

1/3 kasvisliemikuutio

3 dl vettä

1 1/2 dl riisiä

1/2 dl silputtuja yrttejä (esim ruohosipuli, persilja)

1 1/2-2dl juustoraastetta

mustapippuria, grillimaustetta

Valmistusaika n 30 minuuttia, josta uunissa 15min.

Keitä riisit kypsäksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. (n 10-20 min riisistä riippuen)

Valmista sillä aikaa täyte. Huuhdo ja halkaise chili. Poista siemenet ja hienonna. Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Kuulota sipulia öljyssä hetken, lisää huoneenlämpöinen jauheliha joukkoon ja ruskista. Lisää hienonnettu chili ja purista valkosipulinkynsi joukkoon. Paista vielä hetki, älä polta. mausta mustapippurilla ja grillimausteella. (halutessasi pienellä ripauksella suolaa).

Kaada paistettu jauheliha kypsän riisin joukkoon ja sekoita. Hienonna yrtit. Lisää jauhelihariisi seokseen ja sekoita. Huuhdo ja halkaise paprikat kahtia. Laita paprikat leivinpaperilla vuoratulle pellille ja täytä jauhelihariisi seoksella. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta ja paista 175 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut kevyesti väriä. Huom! Varo polttamasta paprikoita, ne palavat helposti liian kuumassa uunissa. Tarjoile paprikat salaatin ja leivän kanssa.