Sisareni kutsui miedät pari viikkoa sitten heille maistamaan strutsinmunaa. Strutsinmunan he ostivat strutsitila Isolinnusta Enonkosken Karvialasta. Sisareni halusi säästää kauniin munakuoren koristeeksi joten sen avaaminen oli aika hauskaa puuhastelua kun piti varoa ettei kuori halkea.
Kukaan meistä ei ole aikaisemmin valmistanut strutsinmunsta ruokaa, niinpä päädyimme tekemään siitä tavallisia munakkaita. Porukalla tyhjensimme ja vuorotellen paistoimme niitä... Hih, aika monta tuntia siinä meni kun muna on aika suuri, sillä ruokittiin koko meidän perhe ja kummankin sisareni perhe. :)
Kaiversimme terävällä veitsella varovaisesti munan kuoreen pienen reijän.
Työnsimme isolla ruutalla munaan ilmaa jotta alipaine helpottuu ja muna valui ulos kuoresta kulhoon.
Tässä yhden strutsinmunan saldo. Aika paljon vai mitä? :)
Munakastaikina:
1 trutsinmuna
2 dl ruokakermaa
2 dl vettä tai maitoa
3 1/2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1/4 tl mustapippuria
1 tl grillimaustetta
muutama varsi tuoretta ruohoispulia
1 dl tuoretta silputtua persiljaa
Täyte:
Kalkkunasuikaleita
tomaatteja
kurkkua
purjoa
juustoraastetta
tuoreita yrttejä
Paistamiseen voita
Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää ruokakerma ja maito tai vesi. Lisää mausteet ja yrtit.
Pilko tomaatit ja kurkku ja halkaise ja huuhdo purjo.
Sulata voita pannussa miedolla lämmöllä ja anna hieman ruskistua. Kaada pari kauhallista taikinaa pannuun ja laita kansi päälle.
Anna munakkaan paistua pannussa kunnes se on kuohkean ja kypsän näköinen.
Munakas onnistuu myös ilman kantta. Työnnä lastalla taikinaa hieman paiston alussa ulkoreunsta keskelle päin, niin kauan kun taikina on vielä juoksevaa ja valuu reunoille. Jätä paistumaan kypsäksi
Ripottele mnakkaan päälle kalkkunansuikaleita, tomaattia, kurkkua, purjoa, juustoraastetta ja tuoreita yrttejä.
Käännä toinen puoli munakkaasta halutessasi päälle ja tarjoa vaikkapa nuudeleiden kanssa.
Kommentit