Kävin tässä muutama viikko sitten Heinon tukussa ja sieltä tarttui mukaan iso säkki vaniljakreemijauhetta. Se sopiikin kakun täytteeksi erittäin hyvin. Vaniljakreemijauheen sekaan sekoitetaan vain maitoa tai vettä ja se on valmista käyttöön muutaman minuutin kuluttua. Tavallisesta ruokakaupasta saa jonkinlaisia vaniljakreemijauheita myös (olikohan Sallisella ainakin joku), luulen että toimivat aika paljon samalla tavalla kuin tämä tukusta ostamani tuote. Säkki on 5 kg painoinen, eli aika suuri, mutta jaoin sen Linnun ja erään kolmannen henkilön kanssa, ja silti siitä riittää moneen juttuun. Olen täyttänyt sillä muffineja, se sopii piirakoihin ja leivonnaisiin, ei tarvitse erikseen keitellä kiisseleitä. Luulen että tää on sitä samaa vaniljakreemiä jota käytetään myös Prinsessakakussa, korjatkaa joku jos olen väärässä. :)

833974.jpg

 

834139.jpg

Ihana löydös oli nuo rengasmuotit. Renkaita on 11 eri kokoa. Nää sopii hienosti vaikkapa tämän nallekakkun koristeen tekoon, mutta toki nallekakun nallen voi muotoilla käyttämällä ihan mitä tahansa pyöreänmuotoisia leikkureita. pullonkorkeeja, pillejä, mukeja yms. kuten olin itsekkin tehnyt.

Pari muuta kivaa löydöstä oli tuo pienempi punainen ja sahalaitainen kakkuraappa, joka osoittautui aika kivaksi ja tuo isompi kakkulasta joka toimii todella hyvin kermojen yms. levitykseen tai vaikkapa koristeiden tekoon. Sillä saa ohennettua hienosti esim. koristelukukkien terälehden reunat kauniiksi ja ohkaiseksi.

Jos pääsette joskus asioimaan siellä, voin lämpimästi suositella ainakin näitä ostoksia.J