Tätä samaa laattaa on nähty jo monessa toisessakin blogissa. Ihmettelin miksi paketissa oli kaksi muottia. Hetken pohdittuani tajusin että kun ne painaa yhteen, saa muotilla kaksipuolisen laatan. Jos laatan asettaa pystyyn, näkyy kumpikin puoli, siksi siis muotilla on vastakappaleet. :)

771080.jpg

Kuvan koristelaatat olen tehnyt muotoiltavalla sokerimassalla. Ohje blogissani täällä. Nää voi varmaankin toteuttaa myös marsipaanilla tai mmf:llä.

771090.jpg

Kauli massa tomusokerin avulla ohkaiseksi levyksi.

771101.jpg

Ota muotilla kuvio massasta.

771118.jpg

Alapuoli on sileä.

771126.jpg

Paina vastakappale muottiin niin että massa jää väliin puristuksiin.

771128.jpg

Irrota vastakappale ja kuvio on painautunut kummallekin puolelle.

771130.jpg

Irrota kuviolaatta muotista painamalla se ulos.

771136.jpg

Suihkautin helmiäishohdetta laattan kummallekin puolelle.

771143.jpg

Laitoin laatan kovettumaan kaarituen päälle. Kun laatta oli kovettunut, maalasin elintarvike kultamaalilla laattojen reunat. Anna kuivua.