Perunan tapaista makeahkoa bataattia tulee harvemmin käytettyä, vaikka se on hyvän makuista ja sitä voi hyvin käyttää ihan tavallisen perunan tavoin. Ihanan makea maa-artisokka on myös herkullinen. Kumpikin sopii loistavasti käytettäväksi keittoihin, soseisiin, paistoksiin. Tein kasviksista paistoksen  perhospihvien kaveriksi. Ruohosipulilla maustettu tuorejuusto -kermaviilikastike kruunaa annoksen. Ihanan kesäistä ruokaa!

632494.jpg

Valkosipulinen maa-artisokka bataattipaistos

1 keskikokoinen bataatti

4 reilun kokoista maa-artisokan mukulaa

4 porkkana

(1 sipuli)

3 valkospulinkynttä

pieni nippu ruohosipulia

persiljaa

1/2 tl suolaa

mustapippuria

1/2 dl ruokaöljyä

1 rkl balsmikkoa

1  tl sokeria

Kuori ja viipaloi kaikki kasvikset. Voitele uunivuoka kaada kasvikset vuokaan. Ripottele pintaan suola ja silppua joukkoon ruohosipuli ja persilja. Mittaa kulhoon ruokaöljy, balsamikko, sokeri, mustapippuri ja purista joukkoon valkosipuli. Sekoita huolellisesti ja kaada seos ohkaisen anauhan kasvisten päälle. Paista 200-225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Sekoittele kasviksia peri kertaa paiston aikana. Tarjoa lihan, kalan tai kanan kanssa.

Perhospihvit

porsaan ulkofilettä

suolaa valkopippuria

 Ota liha noin tuntia enne valmistusta huoneen lämpöön. Poista lihasta valkoinen kalvo. Leikkaa pihveiksi niin että leikkaat 1 cm paksuisia siivuja. Jätä joka toinen viilto niin että liha ei leikkaanu pohjaan asti , vaan jää kiinni alaosasta seuraavaan viipalöeeseen. Seuraava viilto taas pohjaan asti. Avaa toisissaan kiinni olevat viipalett kirjan tavoin. Voit hieman nuijia pihvia niin se pysyy paremmin auki. Paista pihvit voi, ruokaöljyseoksessa kypsäksi. Kun olet paistanut ensimmäisen puolen lihasta ja kääntänyt sen, mausta paistettu pinta suolalla ja valkopippurilla. Paista 2-3 pihviä kerrallaan pannulla. Kun pihvit on kypsiä nosta ne vuokaan sivuun odottamaan, peitä foliolla. Ota paistinliemi talteen kaatamalla noin 1/2 dl vettä pannulle jokaisen paistoerän jälkeen. Anna veden kiehua hetken pannulla, niin että maut irtoavat ja kaada liemi paitettujen lihojen päälle.

Tuorejuusto ruohosipulikastike

100g kermaviiliä

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1-2 tl sitruunamehua

nippu ruohosipulia

ripaus sokeria ja suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja silppua ruohosipuli joukkoon. Tarjoile lihan tai kalan ja perunoiden kanssa.