Muuttelin hieman tuota edellistä jokseenkin "epäilyttävän" näköistä leipävanukkaan ohjetta ja tässä on nyt tulos. Maku on hieman erillainen, sillä lisäsin täytteeseen maitorahkaa. Olisi hyvä jos malttaisi antaa vanukkaan vetäytyä kylmässä seuraavaan pääivään, tämä ehti olla vain 3 tuntia, emme malttaneet odottaa pidempään. :P Nostin vanukkaan viimeiseksi tunniksi pakkaseen, jolloin täyte ehti hieman jähmettyä eikä levinnyt joka suuntaan.  Tämäkin on kevyt ja herkullinen jälkkäri laihduttajille. Ainakin omasta mielestäni hieman herkullisemman näköinen kuin edellinen ;) tosin joku klähmätassu oli sotkenut kameran linssin ja kuva on jostain kohdasta hieman samea! =/

118175.jpg

Rahkainen leipävanukas

noin 10 viipaletta vaaleaa leipää tai pullaa

4 dl vadelmia

4 dl mansikoita

1 dl mustaherukoita

3-4 rkl (tai oman maun mukaan) sokeria tai makeutusainetta

100g vähärasvaista maitorahkaa

1 tl vaniljasokeria

1 1/4 dl vettä

kuorrute:

1 dl flora vanillaa

100g vähärasvaista maitorahkaa

(vaniljasokeria)

Leikkaa vuoan pohjan kokoinen kiekko leipäviipaleesta. Leikkaa lopuista leivistä reunat pois ja leikkaa viipaleet suorakaiteen muotoisiksi paloiksi.

Laita kattilaan vesi, vadelmat ja mustaherukat. Anna kiehahtaa pienen hetken kunnes marjat alkavat hajota. Nosta liedeltä ja mausta sokerilla tai makeutusaineella. Pilko mansikat viipaleiksi ja lisää kattilaan. Jäähdytä hieman ja lisää maitorahka. Sekoita tasaiseksi että rahka sekoittuu marjamehuun. Mausta vaniljasokerilla halutessasi. Kasta leipäviipaleet kattilassa ja vuoraa kulho leipäviipaleilla niin ettei väleihin jää rakoja. Älä painele leipiä kauheesti, ne imevät paremmin mehua jos niitä ei painele. Kaada loput rahkamarjamehusta leivällä vuorattuun vuokaan mutta jätä hieman rahkamehua kattilaan. Täytä vuoka loppuun mansikan viipaleilla jos vuoka ei täyttynyt rahka-marja seoksesta. Kasta loput leipäviipaleet rahkamehussa ja lado tiiviisti vuokaan kanneksi. Peitä kelmulla ja nosta viileään vetäytymään mieluiten seuraavaan päivään.

Vatkaa floravanilla vaahdoksi. Sekoita 100g maitorahkaa joukkoon. Mausta halutessasi vaniljasokerilla. Kumoa vanukas varovasti lautaselle ja levitä rahkakerma päälle. Koristele vadelmilla, mansikoilla ja mustaherukoilla sekä mustaherukan lehdillä. Ripottele marjojen päälle halutessasi hieman sokeria tai makeutusainetta. Tarjoile heti.