Innostuin kokeilemaan kakkujen erillaisia kuorrutteita. Koska eräs läheiseni lähtee pitkälle ulkomaanmatkalle, sain hyvän syyn tehdä hänelle "läksiäiskakun" ! =)

Ostin etnisestä kaupasta kookosjauhetta ja päätin kokeilla sen lisäämistä kermavaahtoon, jota on kakun täytteessä. Oli hyvää ja sopi hyvin vadelman ja banaanin kanssa.

Kuorrutukseksi tein sokeritahnan, jonka värjäsin kevyesti vaaleanpunaiseksi. Koristeet tein marsipaanista.

58544.jpg

Kääretorttupohja:

4 munaa

2 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajuhoja

1 tl leivinjauhetta

(2 tl kookosjauhetta, voi jättää pois)

Täyte:

3 banania

3 dl pakastevadelmia

1 rkl sokeria

2 dl kuohukermaa

3-4 tl kookosjauhetta

Kuorrute, Sokeritahna ( sugarpaste ):

425g tomusokeria

1 valkuainen

1 rkl nestemäistä glukoosia (nestemäistä glukoosia voi ostaa apteekista)

Kuorrutteen alle aprikoosihyytelö: 1/2 dl aprikoosihilloa ja 1/2 rkl vettä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sihdaten. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla voideltuun vuokaan (tai korppujauhotettuun kakkuvuokaan) Paista 225 asteisessa uunissa n 6-8 minuuttia (tavallista kakkuvuokaa noin tunti). Sokeroi pinta ja kumoa torttu. Leikkaa jäähtyneen pohjan kaikki reunat suoriksi ja jaa pohja 4 yhtäsuureen osaan.

Sekoita vadelmiin sokeri ja soseuta kohmeiset vadelmat. Kuori ja leikkaa banani viipaleiksi. Vaahdota kerma ja mausta halutessasi kookosjauheella. Laita aprikoosihillo pieneen kattilaan ja lisää vesi. Keitä muutama minuutti, niin kauan kunnes hillo on sulanut veteen. Suodata siivilän läpi aprikoosiliemi pieneen kulhoon.

Levitä vadelmasosetta yhdelle kakkupohjapalalle. Lado bananiviipaleet päälle ja 1/3 kermavaahdosta. Nosta toinen kakkupohja levy päälle. Kostuta kevyesti sitruunamehulla. Levitä uusi kerros vadelma sosetta, babaniviipaleita ja kermaa. Tee samoin kolmannelle pohjalle. Käännä viimeinen pohjapala kakun päällimmäiseksi, niin että paistunut pinta tulee ylöspäin. Kostuta päällimmäinen pala. Sivele aprikoosihyytelöä kakun pinnalle pullasudilla eristeeksi (pitää myös kuorrutteen paikallaan) kuorrutteen ja kakun väliin. Näin sokerikuorrute ei värjäänny tai kastu kakun täytteestä. Nosta kakku viileään.

Sokeritahnan (sugarpaste)valmistaminen:

Siivilöi tomusokeri kulhoon. Lisää valkuainen ja nestemäinen glukoosi. Sekoita aineksia esim pyöreäpäisellä puulastalla kunnes seos alkaa kokkaroitua. Vaivaa seos tasaiseksi palloksi. Ripottele tomusokeria reippaasti puhtaalle alustalle ja vaivaa taikinaa vielä n 10 minuuttia kunnes taikina on hyvin sileää. Ripottele lisää tomusokeria jos taikinan  pinta repeilee. Voit lisätä taikinaan väriainetta. Vaivaa kunnes väri on tasoittunut. (jos et käytä taikinaa heti, kääri tiiviisti elmukelmuun. Sokeritahna säilyy ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa muutaman viikon.

Kauli sokeritahnapallo elmukelmun tai voipaperin päällä tasaiseksi ja tasapaksuksi n 1/2 cm pyöreäksi levyksi, joka on yhtä suuri kuin kakun halkaisija+ sivujen korkeus. Ripottele tomusokeria välillä pinnalle ettei taikina tartu kaulimeen. Ohjeen taikina riittää suuri sopivasti tämän neliön muotoisen kakun päälle. Suurempaan kakkuun tee ohje 1 1/2-2 kertaisena.

Nosta levy kaulimen avulla kakun päälle,katso että kakku jää keskelle levyä.(Laita kaulin keskelle kaulimaasi kuorrutelevyä ja käännä puolet levystä kaulimen päälle). Anna levyn laskeutua kakun reunoille, painele kuorrute paikoilleen tomusokerilla kastetuilla käsillä. Leikkaa ylimmääräiset reunat pois. Kuorrute on valmis. Kuorrute kovettuu parissa tunnissa, jonka jälkeen se on kiinteä, mutta hyvin leikattavissa. Koristele haluamallasi tavalla.

Tein koristeeksi marsipaaniruusuja ja lehtiä, sekä kierrenauhan kahdesta erivärisestä marsipaanipötköstä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin tekemisissä sokeritahnan kanssa. Se oli mielestäni hauskaa ja yllättävän helppoa. Lopputulos on kyllä hieman "muhkurainen". Kakun pinta olisi oikeiden ohjeiden mukaan, kannattanut ensin tasoittaa esim sokericremellä tai marsipaanilla, mutta aikaa oli vähän, joten jätin sen pois. Ihan hieno kakusta silti tuli, näin ensikertalaiselta! =)

Tässä pari englanninkielistä ohjelinkkiä kuvien kera:

Kakun kuorrutus sokeritahnalla:

Kakun kuorrutus marsipaanilla: