Helppoja ja hyviä ruokaohjeita kaikille kokkauksesta kiinnostuneille. Blogi on tällä hetkellä tauolla, mutta käytän blogia omana keittokirjanani. Ohjeita olen haalinut kasaan sieltä täältä, keittokirjoista, lehdistä, netistä, tutuilta, millon mistäkin. Kehittelen ohjeita paljon myös itse. Kokkailen kaikenlaista ihan harrastusmielessä ja kokeilen mielelläni uusia ohjeita. Ruokakuvaus on toinen intohimoni. Kuvani ja ohjeeni ovat käytettävissäsi, muistathan kuitenkin mainita mistä olet ne löytänyt. Kokkailun ja herkuttelun iloja! =)
OHJEIDEN TULOSTAMINEN
S-postia minulle?

Näitä linkkejä käytän usein
kun etsin uusia ruokaohjeita

Laaja reseptihakemisto
erillaisille muffineille:


Hyvät nettisivut
yrteistä ja niiden käytöstä:

Laihduttajille kaloritaulukoita:
lihat, broileri, kala ja äyriäiset
juomat, makeiset, sokerit, hillot

Kakkujen koristeluideoita:
Suomalaisia kakkutarvike nettikauppoja:
- Ilokseni pääsin testailemaan heidän tuotteita ja blogistani löydät kokemuksiani ja ohjeistusta tuotteiden käytöstä.
Muita kakkuideoita:
-tilaa haluamasi kuva kakkusi päälle
Camillan Kranssikakkuja (krokaanikakku)

Kakkublogeja:
Merjan leivonta (ja askartelu)
Lisää kakkusivuja:

Ruoka- ja leivontablogeja:
Linkitän myöhemmin lisää...

Huom! ,Jos haluat blogisi tälle listalle, laita kommenttia johonkin kohtaan, käyn katsomassa sivusi ja lisäilen sen heti kun ehdin! =)

Tällä voi keskustella ruoanlaitosta, antaa kommentteja ja palautetta kaikesta mikä liittyy ruoanlaittoon.
Tänne voit myös jättää omia ruokaohjevinkkejäsi jos haluat!

Keittokirjojen lukeminen on mielipuuhaani.
Ma 20.2.06 vko 8 ->
Nyt on tullut taas leivottua viimeviikolla suurimmaksi osaksi kaikenlaisia "ei niin kevyitä" herkkuja. Laiharini meni ihan kirjaimellisesti läskiksi ;o)
Uusi viikko ja uudet kujeet! Tällä viikolla ajattelin kokkailla pääasiassa kevyitä ruokia ja kevyempiä herkkuja, sillä ilman niitä herkkuja, ei mistään tulisi mitään...
Ma 27.2.06
Kulunut viikko meni osittain kevennetyllä ruokalinjalla ja muutama kevyempi herkkukin tuli tehtyä. Kun ruokaa kevennetään ja rasvasta yms tingitään, ruoka muuttuu usein mauttommammaksi. Onneksi yrteillä, hedelmillä , marjoilla jne saa leipomuksiin ja ruokiin lisää makua.
Jatkossa kokkailen edelleen kevyttä ja hyvää, ja niitä rasvaisempiakin herkkuja tulee varmasti tehtyä, koska niitä ohjeita mulla riittää monen kirjan verran ja mikäs sen ihanampaa kuin iskeä hampaat kiinni muhkeaan pizzaan tai suklaata pursuavaan leivonnaiseen =).
Ma 20.3.06 ->
Lintu 75 antoi mulle haasteen johon tartuin! -5 kiloa pois painosta toukokuun loppuun mennessä. Häviäjä tarjoaa ruoat. Se tarkoittanee siis kevyempiä ruokia ja herkkuja seuraavaksi kuukaudeksi! Aijon kyllä leipoa herkkujakin, en siis jätä niitä kokonaan pois. Jatkan samaan malliin kuin ennenkin, mutta kevennän ohjeita jonkinverran ja leivon niitä lihottavimpia herkkuja vähän vähemmän. =)
vko 19 ja 20 kokkailen erityisesti lukijoiden ohjeilla.
Tällä viikolla aijon pääasiassa kokkailla lukijoiden antamilla ruokaohjeilla. On ihanaa kokkailla muidenkin ohjeilla, sillä omat ohjeet alkavat helposti toistamaan samaa tuttua kaavaa ja aineksia. Kiitokset kaikille jotka ovat jättäneet ohjeita kokeiltavaksi! =)
Jättäkää blogiini ihmeessä kommenttia jos kokeilette täällä olevia ohjeita. Niin ja tietysti tänne voi aina jättää niitä omiakin ohjeita jos haluaa jakaa jonkun hyvän ohjeen iloa muillekkin! =)
Nautinnollisia herkutteluhetkiä
|
|
t.Tiina
Tulethan kertomaan mielipiteesi ruoasta jos kokeilet jotain ohjeitani.
Kiitos että annoit palautetta.
Aurinkoista kevättä & kokkailemisen iloa!
Sivuillesi löysin Hellapoliisin vinkin avulla.
Lapseni kummitäti, joka on ollut itse alkossa töissä on antanut vinkkejä hyviin edullisiin arkiviineihin. Alicante punaviini on halpaa mutta maultaan hyvää arkiviiniksi. Joku viiniasiantuntija nauraisi mut varmaan pellolle, mutta nää on tietysti vaan meidän mielipiteitä. =)
Itse pidän myös Chileläisestä Gato Negrosta.
Valkoviineistä en osaa sanoa juuri mitään kun emme niitä koskaan juo...ainoastaan sen että Ernest ja Julio Gallon valkkaria ollaan ostettu jos valkkaria ollaan juotu. On meillä myös yksi J.P. Chenetin valkkari pullo tuolla kaapissa mutta en nyt muista oliko sekin hyvää...Saa nähdä koska se juodaan kun on ollut kaapissa jo jonkin aikaa, ehkäpä teemme siitä jonkun boolin...
Likööreistä käytämme, myös leivontaan sopivat Minttu, Kahlua, Baileys sekä Amaretto! ;) Tässäpä tämä meidän juomapuoli! =)
Puolukkakääretorttu:
Suklaakääretorttupohja
Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl puolukoita
2 dl kermaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi.
Survo puolukat, sekoita tuorejuusto joukkoon ja mausta sokereilla.
Yhdistä kerma ja puolukka-juustoseos.
Levitä täyte jäähtyneen kääretorttupohjan päälle.
Kääri tiukaksi rullaksi.
Täytettä tulee sen verran reilusti, että mielestäni sitä riittää kahteen kääretorttuun tai yhden tortun lisäksi sen kuorruttamiseen.
Todella kokeilemisen arvoinen ja minäkin odotan tästä ohjeesta palautetta.
HArmi että en lukenut viestejä aikisemmin, sillä tein puolituntia sitten marjakääretortun pakkaseen...Olisin voinut kokeilla ohjettasi heti, sillä aineksetkin olis ollut olemassa. No eipä tuo toinen kääretorttu varmaankaan kauaa tuolla kaapissa makoile, kokeilen seuraavaksi sinun ohjeellasi. Jätän tänne palautetta sinulle kun ollaan päästy maistamaan! =)
Kyllähän nuo muutamat odotusajan kilot lähtis nopeammin jos ei tekis herkkuja! ;DDD
Olen keksinyt ''omasta päästä''kakkuideoita,tehnyt olen possu,-nalle,-prinsessa,-hämähäkki,-,kuorma-auto,-juna,-kitara ,kakut ja netistä löysin vinkit kissa ja perhos kakkuun,mukavaa puuhaa!!=)
Uskon että maku olisi ollut vahvempi juuston ja sen 2 mangopurkin kanssa, omasta mielestäni se on todella hyvää. =D
Voi! Olisi niin ihanaa nähdä, millaisia kakkuja te muut olette tehneet, itse olen myös innokas kakunvääntäjä ja etsinkin aina uusia ideoita ja ihanaa katsella muiden upeita luomuksia! ;D
Tänään kokeilen Suklaasuukkoja ja Mutakakkua,josta minulla on vähän erilainen ohje kuin esim.Hellapoliisilla!!=)
Toinen kikka voisi olla jos paistaisit kekoja muutaman minuutin pidempään, hieman matalemmalla lämmöllä jolloin valkuaisvaahto kuivuu enemmän ja jää paremmin keksiin kiinni. Uuneissakin on kuitenkin hieman eroja noissa paistoajoissa.
Toiivottavasti kuorrutus onnistuu ensikerralla paremmin! =)
Marjasorbetti ( vadelma, viinimarjat)
n 125g marjoja
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl sokerilientä
1 tl purittettua sitruunamehua
Sokeriliemi: 2 1/2 dl sokeria 3 dl vettä
Sekoita sokeri ja vesi kattilassa. Keitä voimakkaasti noin 5 minuuttia,älä sekoita. KUori tai siivilöi vaahto pois pinnalta
Jäähdytä.
Kerrosta marjat ja sokeri kattilaan. Keitä n 3 minuuttia. Jäähdytä. Sekoita joukkoon sokeriliemi ja sitruunamehu. Vatkaa seos tehosekoittimella. Jäädytä kulhossa. Sekoita pari kertaa jäätymisen aikana 1-2 tunnin välein.
Kuumaa kinuskikastiketta ja jäisiä kirpeitä marjoja.
n 500g pakastettuja marjoja
Kastike:
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1 dl siirappia
100g voita
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl vanilliinisokeria
Sekoita yhteen kerma, sokeri, siirappi ja puolet voista. Keitä kastike sakeaksi. Lisää kastikkeeseen inkivääri, vanilliinisokeri ja lopput voista.
Maita jäisiä marjoja annoskulhoon ja kaada päälle kuummaa kastiketta ja tarjoile heti jäätelön kanssa.
Tintti: Oletko jo kokeillut tuota keittokategoriassa olevaa kookos- porkkanasose keittoa? Suosittelen kokeilemaan jos vain suinkin pidät kookoksesta. Se on mielestäni todella hyvää!
En ole koskaan sekoittanut munajuurisalaattia ja peruna-sipulisekoitusta keskenään, mutta kuulostaa hyvältä, sillä peruna ja punajuuri sopii hyvin yhteen! Tosi hyvä idea! =) Mä voisin kuvitella aurajuuston ystävänä, kuorruttavani sen vielä tavallisella juustoraasteella ja aurajuusto muruilla! =DDD
Iloista Pääsiäisen aikaa,toivottelee näihin mahtaviin sivuihin''koukkuun''jäänyt!!;-D
Tosiaan taitaa pääsiäinen olla mielessä! =)
Ostin tänään sitä punajuurisalaattia ja perunasipulisekoitusta ja ajattelin kokeilla lähipäivinä ohjettasi. Oliko sulla joku tietty resepti, laitoitko niiden lisäksi vielä jotain muuta kuin ne juustot?
Mulla on itselläni hieman paha tapa unohtaa laittaa kattilan kansi päälle ja sitten vesi kiehuu liian kovalla ja haihtuu ennen aikoja...paniikissa lisäilen vettä kun huomaan riisin palavan jo kohta pohjaan... ;o)
Riisin keittämisestä,itse keitän usein näin:7 dl vettä,3 dl tummaa riisiä,1 lihaliemikuutio(tai kana)kun vesi kiehuu lisään kuution ja riisit ja pienennän levyn heti kakkoselle ja sitten kansi päälle,riisit saavat kiehua niin kauan,että neste on melkein haihtunut,kattila levyltä ja ihan lapsia ajatellen ;)nokare voita joukkoon ja hetken ''vetäytyminen'' vielä!!(minusta kypsäksi keittäminen kestää kauemmin mitä paketin kyljessä sanotaan)
Mä olen itse laittanut vähän, olsiko noin 1-2 maustemitallista. 1/2 tl on jo aika suolaista kun fetakin tuo sitä suolaa lisää. Makutootumus ratkaisee aika paljon. Itse yritän käyttää mahdollisimman vähän suolaa, mutta mun mielestä munamaito tarvitsee ainakin vähän sitä suolaa että maistuu jollekkin. Kokeile sillä 1-2 maustemitalla. =)
Maukasta pääsiäistä!
Laitoin mukaan aurajuustoa ja emmental juustoraastetta ja sopivat kuin piste iin päälle!
Maiju: Mä laitan aika reilusti pippuria, joku vinkkasi että paprikamaustekkin antaa kivaa makua. Tää ohje on jostain lehdestä leikattu vuosia sitten, en muista mistä lehdestä! :)
Millä aikaa ennätät nukkua, kun päivität blogiasi aina yösydännä? Ajattelin vaan, kun silloin itse kolmen pienen lapsen kanssa vei minusta mehut, nyt taasen voin kukkua öisinkin =)
Katri: mun pitikin tehdä sun puolukka torttusi ihan lähipäivinä... just äsken mietin päätäni puhki että mitä voisin leipoa, pitäisi olla jotain nopeaa kahvin kanssa, nyt heti, mutta siinäpä se idea tulikin! Rupean heti hommiin! =)
Kerro kuitenkin miltä kokonaisuus maistui ja jos on kuvaa, laita näytille.
Otin hätäisesti kuvan, mutta laitan sen vielä tänään blogiin , kunhan saan noi mukulat ensin untenmaille.
Viljaana: Parempia vointeja!
1 dl perunahiutaleita (Mielihyvä on laktoositon ja gluteeniton!)
2 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta (itse käytin Semper Fin Mix Hieno Jauhoseos)
1 tl leivinjauhetta
100 g margariinia (itse käytin maidotonta Floraa/Sunnuntaita)
1 dl kylmää vettä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon pehmeä (ei tosin liian!)margariini. Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. (Jouduin sekoittamaan vispilällä, kun ei tahtonut ensin sekoittua.)
Jos on kovin löysää, pane se joksikin aikaa hieman kovettumaan jääkaappiin, ja painele sitten vasta voideltuun vuokaan ja reunoille. Voit käyttää hieman gluteenittomia jauhoja painelussa apuna, jos taikina lämmetessään meinaa tarttua käsiisi.
Tämä oli minusta tosi hyvä pohja, en itse ainakaan olisi kyllä gluteenittomaksi uskonut. - Esipaista pohjaa n. 10 min. 225 asteessa, jonka jälkeen täytä ja paista normaalisti. Voi, kun tämä kerkiäisi sulle vielä! Kerro sitten, miltä maistui!?
Annoksesta tulee paljon, mutta säilyy jääkaapissa jos ei tule sitten syötyä =)
Salaattikastike
2 munaa
0,5 dl sokeria
1 prk tomaattipyrettä
1/4 tl valkopippuria
1 rkl soijaa
3 rkl HP-kastiketta
3 rkl sinappia
0,25 dl etikkaa
1,5 dl kuumaa vettä
n. 0,5l öljyä
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää valkopippuri, tom.pyre, soija, HP-kastike ja etikka.
Kuuma vesi ja öljy lisätään hiljaa liruttaen.
Teen itse tämän yleiskoneen tehosekoittimella ja kastikkeesta tulee kuohkeaa ja "lohkeavaa" lusikoitavaa. Tuttava kokeili sähkövatkainta, maku oli hyvä, mutta koostumus "lirumainen".
Suosittelen tehosekoitinta ja varoitan- tähän voi jäädä koukkuun =0
Raasta kananmunasta, jokainen toki itse päättää mitä suuhunsa laittaa...
Itse olen ihan huoletta syönyt usein ruokia ja leivonnaisia missä käytetään myös raakaa kananmunaa, (tänään viimeksi). Jäisi niin monen monta herkkunautintoa syömättä jos en sitä söisi! Suomi on ainakin toistaiseksi niitä harvoja ns turvallisia maita, joissa ruoan hygieniavalvonta on huipputasoa. En tiedä, enkä ole myöskään kuullut, yhtään ainoata tapausta täällä suomessa, jossa joku ihminen olisi saanut raasta kananmunasta mitään tautia! (jos joku tietää sellaisia tapauksia, saa ilman muuta kertoa, jospa sitten pitäisi harkita asiaa uudestaan!:O)
Miia: olen samoilla linjoilla Marien kanssa raakojen kananmunien suhteen, salmonellaa täällä ei esiinny.
Lasten herkkupulla
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
½ dl sul. margariinia tai öljyä
1 kananmuna
2 ½ dl maitoa
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
Sekoita kuivat aineet, lisää muut (taikinan kuuluu jäädä löysäksi), levitä uunipellille leivinpaperin päälle.
Täyte:
1 ½ dl margariinia
1 ½ dl sokeria
5 dl kaurahiutaleita (voit korvata osan kookoshiutaleilla)
Sekoita ja levitä pohjan päälle. Paista 200 ´C 15–20 min.
VALKOSULKAA-KOOKOS-KINUSKIKAKKU
pohja:
150 g Digestive-keksejä
1 dl kookoshiutaleita
75 g sulatettua voita/margariinia
Hienonna keksit, lisää kookoshiutaleet ja sekoita sulatettu rasva.
Painele muruseos irtopohjavuoalle.
Laita pohjan reunoille karambola-siivuja.
täyte:
3 dl kermaa
2 levyä valkosuklaata
1 prk rahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.
Sulata valkosuklaa ja lisää se kermavaahtoon voimakkaasti vatkaten.
Laita liivate kylmään veteen likoamaan n. 5 min.
Sekoita rahka, sokeri ja vaniljasokeri keskenään ja lisää täytteeseen.
Purista liivatteista vesi pois ja liota ne pieneen määrään kuumaa vettä ja lisää täyte seokseen.
Muista vielä lisätä sitruunamehu.
Tee kuorrutus hyytyneen kakun päälle.
kuorrutus:
1 dl kermaa
1 dl sokeria
1 dl kookoshiutaleita
Kuumenna kermaa ja sokeria n. 5 min, kunnes kinuski on paksua. Sekoita koko ajan. Lisää 1 dl kookoshiutaleita seokseen. Levitä se kakun päälle ja koristele karambola-siivuilla.
Anteeksi kirjoitusvirheet. Näppiksen K-kirjain jumittaa, kun nuorin lapsi oksenti tietokoneen ja modeemin päälle :(
Tonnikalaa ja perunasipulisekoitusta ostin juuri eilen joten voisinkin kokeilla ohjettasi joku päivä! =)
n.300g broilerin suikaleita,öljyä,pala purjoa,2 porkkanaa,paprika(itse laitan punaista) 1-2 kanaliemikuutiota,1 dl riisiä,vettä ,1pkt sulatejuustoa.pippuria,currya,rakunaa...
laita öljy ja curry kattilaan ja kuumenna hetki,lisää broilerisuikaleet ruskistumaan,lisää suikaloitu purjo ja pilkottu paprika,sekä raastetut porkkanat joukkoon,kuullottele niitä hetki.Lisää vettä ja liemikuutiot,sekä riisi.Anna kiehua hiljalleen n.20 minuuttia ja lisää lopuksi sulatejuusto,anna poreilla kunnes juusto sulaa,lisää mausteita oman makusi mukaan!
(olen itse tehnyt tätä myös kypsästä broilerista,eli muuten sama ,mutta olen kypsän broitsun lisännyt ihan lopuksi)
Sullakin tuntuu olevan noita ohjeita paljon, onko sulla ollut mielessä oma blogi?
Olisi niin kiva käydä katselemassa teidän muidenkin blogeista ohjeita! Blogit pystyyn vaan! =)
Kynnys on liian korkea, kun katsoo teidän tekemiä juttuja!
Taidan tyytyä toistaiseksi vaan laittamaan joitain ohjeita tänne, jos sopii =)
Mä syön itse oikein mielelläni välillä kalapuikkoja, vieläkun osaisi tehdä niille sen kuuluisan koulun tartarkastikkeen, niin johan kalapuikkopidot paranis entisestään...
Ei kellään satu olemaan hyvää ohjetta siihen tartarkastikkeeseen? Tai muistaako kukaan enää koko kastiketta? Omasta mielestäni se oli koulussa niiiiiin hyvää kalapuikkojen kanssa...vieläköhän sitä tarjotaan kouluissa??? ;))
Ajattelin vaan kun ymmärsin että pidät puolukasta..(?)
Mnulla on siihen ns."teollisuus ohje" jonka raaka-aineita ei kaupasta saa mutta olen huomannut et olet näppärä soveltamaankin niin voisin laittaa sulle sovellusohjetta..
Lastenleipuri: Ei ole tuttu, mutta kokeilen kaikkea mielelläni, laita ihmeessä se ohje niin katsotaan mitä saan aikaiseksi! =)
1 sipuli
3 perunaa
1 porkkana
1/2 paprika
200g parsakaalia
1rkl oljyä
400g broilerin jauhelihaa
1tl currya
1tl suolaa
1,2 l vettä
2dl itämaisella currylla maustettua ranskankermaa (on kevyt, muistaakseni 2%)
Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja paloittele perunat ja porkkana. Pese paprika, poista siemenet ja paloittele se. Pese parsakaali ja irrota siitä kukinnot ja hieman vartta. Kuumenna öljy padassa. Paista kevyesti broilerin jauheliha ja hienonnettu sipuli. Lisää curry ja suola. Kaada vesi joukkoon ja lisää perunat ja porkkanat. Keitä noin 5 minuuttia. Lisää paprikanpalat ja parsakaali. Keitä kunnes kasvikset ovat lähes pehmeitä. Lisää maustettu ranskankerma. Kuumenna ja tarjoile. On meinaan hyvää!
(jäänpä odottelemaan mitä herkkuja vapun aikaan olet tehnyt)niin ja hauskoja synttäreitä myös toivottelen!!:)
Vilijaana: Hauskaa vappua teillekkin! :D
Uunissa tulossa justiinsa suklaakakkupohjaa, taitaa mennä seuraavat pari päivää keittiössä kokatessa. Pidin muutaman löysemmän päivän ja nyt taas jaksaa! =)
Tässä tämän Budabestin sovellusohjetta:
Pohjana on pursotettu marenkipohja(pellin kokoinen).Ongelma on siinä että pohja on tehty
valmiista teollisesta marenkijauheesta.
Eli täytyy soveltaa itse marenkipohja, jossa on myös sitruunamehua ja hasselpähkinärouhetta.Pohja pursotetaan leivinpaperin päälle.
Valmiin tuotteen paiston jälkeen tulisi olla päältä rapea sisältä hieman pehmeä.
(160 ast.)
Alkuperäisen ohjeen täytteessä on Festipakin kasvirasvasekoitetta, mutta sen kai voisi korvata esim.kermalla ja vähällä rahkalla, lisäksi vaniljakreemiä ja puolukoita.
Kumoa marenkipohja ylösalaisin hieman jäähtyneenä, levitä täyte ja kääri hyvin varovasti rullalle.Koristele kaakaojauheella.
Tämä saattaa olla vaikea toteuttaa kun ei ole antaa aine määriä.Mutta lyhykäisesti Budabest on marenki-puolukka leivos.
Kerro sitten jos kokeilit..
Marinoitu porsaanfile
1 kg porsaan sisäfilettä
marinadi:
2 valkosipulinkynttä
1 dl tuoretta rosmariinia
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1/2 rypsiöljyä
2 tl suolaa
kastikkeeseen:
1 dl lihalientä
1 dl olutta tai omenamehua
1-2 dl kermaa
2 rkl kastikesuurusta esim. Maizena
1. Silppua rosmariini ja valkosipulinkynnet ja sekoita silppu balsamiviinietikan, öljyn ja suolan kanssa. Levitä marinadi fileiden pintaan ja anna maustua jääkaapissa yön yli.
2. Kuumenna pannu j aruskist afileet voi-öljyseoksessa. Kääri fileet ensin tiiviisti leivinpaperiarkkeihin ja sitten folioihin. Kypsennä 200 asteessa uunissa 20-25 min. Anna fileiden jälkikypsyä pakkauksissaan 10 min.
3. Kun avaat fileet paketista, säästä niistä mahdollisesti valunut liemi ja käytä se kastikkeeseen. Kiehauta lihaliemi, olut/omenamehu j akerma ja lisää kastikesuurus. Keitä minuutti koko ajan sekoittaen.
Maistui todella hyvälle, myös lapsista! Kannattaa kokeilla!!!
Kivan nimen ovat keksineet! ;D
Ilman muuta pitää tällaisilla keleillä nauttia ulkoilmasta. Keittiössä ehtii puuhailla myöhemminkin! Kiva kun kävit moikkaamassa! =)
Mulla on sellainen kutina että syy on tässä Bloginpohjassa. (Linnulla on eri pohja) Pohjan asetuksia pitäisi jotenkin muuttaa että kopioiminen onnistuisi mutta en osaa! =(
Jossainvälissä voisin yrittää kokeilla vaihtaa bloginpohja toiseksi, jos ongelma katoaa, tulkaa sitten kertomaan onnistuuko se kopipoiminen paremmin kun olen vaihtanut pohjan.
Jos joku vaan osaa ja tietää miten, kertokaa ihmeessä mitä pitää tehdä, että lukijat saavat tulostettua kunnolla haluamansa ohjeet!
Kuten jo aikaisemmin kerroin niin kyllä minä olen kopioinut lukuisia ohjeita ja kuvia sinulta HELPOSTI JA ONNISTUNEESTI!
En tiedä sitten onnistuuko minun käyttämäni tapa jonkun muun koneessa, kun käytetyt ohjelmat ovat erilaisia..
Mutta kyllä se vaan ainakin minulla sujuu helposti!
Viikonloppuna ajattelin kokeilla vanilja-vesimelooni hyydykekakkua..
saa nähdä onko odotusten mukaista.
Meillä mies teki''laiskana''pohjan sunnuntai-piirakkataikinasta ja laittoi päälle 4 päärynää suikaleina,2dl kermaa,hieman ranskankermaa(en osaa tarkkaa määrää sanoa,kun oli ''jämä'')170 g auraa muruina,paistoi n.30 minuuttia 200 asteisessa uunissa...tämän tarkemmin en osaa kertoa,kun tosiaan hääräsi tätä piirakkaa,kun minä illansuussa ulkoilin muksujen kanssa!!:o)
Ja tuohon printtausongelmaan...minäkin olen onnistuneesti tulostanut ohjeitasi. Tosin maalaaminen kopioitavaksi tapahtuu ohjeen lopusta alkuun päin ja joskus siinä tulee kopioitua paljon muutakin sinun alkujuttuja mutta nehän on sitten helppo poistaa tuolta tekstinkäsittelynpuolelta. Linnulla tosin saa helpommin kopioitua ohjeen alusta loppuun ilman "lisukkeita" eli ehkä kyse on todellakin noista pohjan asetuksista. Mutta tuo sinun pohjasi näkyy todella hyvin ja kuvat ovat siinä edukseen, jotta älä nyt vain kovin paljon huonompaan vaihda, jos rupeat vaihtelemaan.
Pohja:
200 g siirappipipareita
80 g margariinia
Täyte:
5-6 liivatelehteä
2 dl ranskankermaa
200 g tuorejuustoa
50 g sinihomejuustoa
1 dl sokeria
1 sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria
4 dl kuohukermaa
Päälle:
0,5 l päärynäsiideriä
2 kanelitankoa
5 päärynää
Kiille:
0,5 dl mantelilikööriä (tai kanelilik.)
2,5 dl keitinlientä tai enemmän, niin että
päärynät peittyvät
4-5 liivatetta
- Kuori ja halkaise päällyksen päärynät. Keitä ne pehmeiksi kanelitangolla maustetussa päärynäsiiderissä. Anna jäähtyä liemessään.
- Valmista murupohja.
- Pane liivatteet likoamaan. Vaahdota ranskankerma ja sekoita se juuston joukkoon.
Lisää hienonnettu sinihomejuusto.Mausta seos.
- Kuumenna tilkka päärynöiden keitinlientä kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet. Sekoita liivateseos täytteen joukkoon. Sekoita mukaan vaahdoksi vatkattu kerma. Kaada täyte murupohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään.
- Valuta päärynöistä liemi pois ja nostele ne hyytyneen tortun pinnalle kauniista ympyrän muotoon. Liota kiilteen liivatteet ja lisää ne puoleen desiin kuumennettua siiderilientä. Lisää loppu liemi ja mausta liköörillä. Kaada seos päärynöiden päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
On helppo ja näyttävä tuorejuustokakku. Päärynät kuultaa kauniisti tuon kiilteen lävitse. Itse laitan siiderilientä niin paljon, että päärynät jäävät sen alle. Alkuper. ohjeessa on kanelilikööriä, minulla yleensä aina mantelilikööriä kaapissa, siksi sitä. Alkuper. ohjeessa myös homejuustoa enemmän, 100 g, mutta itse en välitä niin vahvasta. Tuo 50 g on mielestäni juuri sopiva, sellaisetkin vieraat pitävät, jotka eivät ole niin kovin ihastuneita aurajuustoon.
Herkullisia ohjeita :) tuosta vaahtokarkkifondantista olisin kysynyt, että voiko sitä kaulita marsipaanin tapaan koko kakun päälle? (Ja onkohan liian makeaa koko kakkuun?)
Joku kyseli aiemmin viinivinkkejä, joten suosittelisin Le grand noir (c.s.-syrah, ranskasta) ja Tarapacá La Cuesta Cabernet Sauvignon - Syrah (chile) erityisesti naudalle, riistalle, juustoille ja lampaalle (ja vaikka sellaisenaankin:) ).
vaahtokarkkifondanttia voi kaulita kuten marsipaania kakun päälle. Itseasiassa se kakku missä on perhosia ja rusetti päällä on tehty pelkästään vaahtokarkkifondantista. Mielestäni se on jopa helpompaa käsitellä kuin marsipaani, koska taikina ei repeile yhtä helposti ja kestää aika paljon muotoilua!
Kiitos viinivinkeistä! =)
Meillä on tulossa hiekkalaatikon avajaiset ( =) keksittävä jostain juhlia että saa tehdä kakkuja!) ja tarkoituksena tehdä hiekkalaatikkokakku. Kysäisenpä sultakin (teillä blogaajilla kun näyttää riittävän ideoita =) ), keksitkö millä saisin 'hiekkaa' laatikkoon? Reunat ajattelin tehdä sokericremellä ja hiekkalelut on tehty mmf:stä mutta mistä siis hiekka? Menisköhän jotenkin pursottamalla..? Joku fariinisokeri olis näöltään hyvä, mutta tulee varmaan liian makea...?
Helinä: En ole kokeillut vielä ohjeita , mutta olen käynyt selailemassa niitä useamman kerran. Valkosuklaa muffinit houkuttelevat kokeilemaan. =)
Toistaiseksi en ole vielä kokeillut, suunnitteluasteella vielä. Olemme murojen suurkuluttajia ja montaa lajia löytyy aina kaapista. JOs joku muu on jo niitä kokeilluit muuhun kuin riisimuronamuihin, kertokaa ihmeessä miten ja ohjeitakin saa antaa kokeiltavaksi, jos ovat osoittautuneet hyviksi! =)
Olen kuullut monen tekevän ko. kakkuja juhlia varten etukäteen pakkaseen, mutta onko kyse vain pohjan pakastamisesta vai voiko kakun hyytelöineen laittaa pakkaseen, siis ilman pintakiillettä? Kuinka paljon aiemmin ne kannattaa ottaa sulamaan?
Periaatteessahan tuo käyttämäni vadelmahyydykekakku on melkein smantapaista kuin hyydytetty juustokakku, suurin osa aineksista samoja, joten miksipä ei voisi hyydytettyä juustokakkua pakastaa?!
Jos joku on pakastanut kertokaa ihmeessä! =)
Mitäs luulet? Mitä jos niihin lisäisi vielä vaikkapa manteli tai pähkinärouhetta, meneekö överiksi?
juu,minulla semmoinen kaurakeksien ohje(1 tl kaakaojauhetta,jos haluaa):)
Marsipaanikoristeitahan voi laittaa vaikka muffininkin päälle. Tai uuniomenan sisään. Todella hyvää! =)
En tiedä mistä muualta niitä pursotintyllia saa, jossain keittiötarvikkeiden erikoisliikkeessä voisi olla. Stockmann myy myös joitakin erikoistyllia yksittäiskappaleina. (ainakin kukka, lehti ja korinpohjateriä).
Sellaisessa muovisessa ruutanmallisessa pikkuleipä pursottimessa saataa olla jokunen pienempi terä, joka voisi sopia tavallista terää paremmin.
Terähän voi kuitenkin olla minkä kokoinen vaan, riippuen millaista jälkeä haluaa. Itselläni on monta erillaista eri kokoa. Mutta nuo linna ja perhoskakut on tehty aika pienellä terällä, terän pää on noin 1/2 cm halkaisijaltaan. Suurin terä mitä mulla on, on terän halkaisija noin 1 1/2 cm levyinen. Eipä nuo Bake & partyn tyllatkaan kauheen kalliita ole. 1,90euroa kpl ja isot 4 euroa kpl. Pussit voi ostaa ruokakaupasta(olen käyttänyt Brunon pursotinpusseja tai leivinpaperista taiteltuja pursotinpusseja) Liittimiäkään ei välttämättä tarvitse. leivinpaperipussiin ne eivät edes käy, vaan tylla laitetaan suoraan pussin sisään tai ei käytetä terää lainkaan. Jos vain on aikaa tilata sieltä Bake&Partylta, kannaattaa vaikka tilata esim pari tyllaa kokeeksi. Joitakin pursotuksia voi jopa tehdä ilman terääkin leikkaamalla leivinpaperista tehdyn pussin terän tietyllä tavalla, jolloin pursotusjäljen saa eri muotoiseksi. Lehtiä, kukkia yms.
Aika hulppeita tosiaan on nuo joidenkin sivujen luomukset, niistä voi kerätä joitakin ideoita omiin väkerryksiin jotka ovat vielä ihan tavallisenkin kotileipurin toteutettavissa, jos osaa vain niksit! Laitan tänne blogiin ohjeita kun teen taas jotain uusia juttuja! =D
Kukkatyllalla voi pursotella myös esim pikeristä kukkasia, dropflowereita l. pudotuskukkasia. Jotka siis kovettuvat. Pitikin aikaisemmin jo laittaa niiden ohjeita tänne mutta en ole ehtinyt, on ollut niin paljon rumbaa tuon rempan ja sairaiden lasten kanssa. =/
Kaurislapsen blogissa taitaa olla jo jonkinlaisia ohjeita niille. =)
Millaisella ohjeella te teitte?
Itse ajattelin kokeilla tuolla samalla ohjeella kuin ne kookos-mansikkamuffarit, mutta olisin jättänyt mansikan pois ja sekoittanut ananasta taikinaan...hmm...ananas-mansikka muffinit voisi olla kanssa aika veikeän pirteitä! miltäköhän päärynä muffini maistuisi jos laittaisi päärynää ja vaikka suklaahippuja? =)
Tykkään muffareista kun ne ovat niin hyviä, helppoja ja nopeita. Maistuu lapsesta vaariin ja makuja voi vaihdella mielin määrin... =D
Valkosuklaa-mustikka muffareitakin tein yks ilta, mutta kuva jäi ottamatta, kun kamrea taisi olla miehen matkassa. =( Sekoitin taikinaan valkosuklaapaloja ja mustikoita. Se on kyllä hyvä yhdistelmä! :P
Teen niitä lähiaikoina uudestaan ja laitan sit ohjeen kuvan kans, olivat hyviä!
Miten lisäsit ne päärynät? Soseena vai paloina? Ostin itsekkin tänään kaupasta sosetta ja säilykepäärynöitä tuota koikeilua varten, jospa viisastuisin sinun kokeilusta hieman... ;)
Ensikerralla teen päärynä-suklaamuffareita säilykepäärynästä ja mariannesuklaasta. Niin ja yritän muistaa laittaa sitä kaakaojauhetta kans! ;0)
Gringa: Hauska kuulla että sielläkin päin kokataan meikäläisten herkkuja! =)Tuorejuustosta saa myös herkullisen moussetäytteen kakkuun. Kevennä sitä kermavaahdolla ja mausta sulatetulla suklaalla tai marjoilla tai hillolla. Voit myös tehdä sitruunaisen täytteen (noudata silloin esim sitä juustokakun täyteohjetta missä on mangoa kiilteenä päällä. Se on todella hyvää. Jos päätät tehdä suklaa täytteen tee tuorejuustosta, kermavaahdosta, sulatetusta suklaasta (valkuaisvaahdosta, en tiedä uskaltaako sikäläisiä munia käyttää kypsentämättä) mousse jonka hyydytät liivatteella. Tarvitsetko täytteeseen ihan jonkilaisen ohjeen vai osaatko itse soveltaa näillä vinkeillä? Kerro millaiseen täytteeseen päädyit niin jatketaan siitä! =)
Mirella: Mestarista en tiedä, kun ihan tavallinen pulliainen olen, mutta yritän neuvoa jos vain osaan! =)
Suklaaganache on hyvää. Täytteeksi suklaan kaveriksi sopii mielestäni hyvin päärynä, banaani tai vadelmat. Meillä tykättiin kovasti myös tuosta marianne-kermaunelmakakusta. Sitä aijon itse tehdä seuraaviin juhliin uudestaan. Täytteenä oli suklaa-kermavaahtoa ja mariannemurskaa. Se oli hyvää. Suosittelen kokeilemaan sitä kakkua juuri sen pohjan kanssa. Pohja oli ihanan suklaisen meheveä. Erillainen kuin sokerikakkupohja.
Toinen todella herkullinen suklaakakku on se mustaherukka-suklaamousse kakku,jonka päällä on mansikoita. Se OLI HYVÄÄ!
Hyvä suklaakakun täyte voisi tulla myös kermavaahdosta , johon sekoitetaan tuorejuustoa tai rahkaa ja vadelmia( ja tietysti sokeria).
Vaihtoehtoja olisi niin monta, ehkäpä näistä jokin miellyttäisi sua!
Äsken tuli mieleeni että minttusuklaa-kermavaahto ja vadelmat ovat aivan loistava yhdistelmä ja herkullinen kakuntäyte! Pirteä mutta suklaisen ihana! Sitä voisin laitta itsekkin seuraavaan suklaakakkuun.
Noniin, kuten huomaat ajatukseni lähtivät jo lentoon...kerroppa miellyttikö jokin näistä ja jos et vielä löytänyt haluamaasi, mietitään lisää! =)
Sullakin oli blogissa sen seitsämänsortin juustotorttua,annanpa vielä pari lisää.Teen tätä joulunaikoihin,mutta kylläpä tuo tekee kauppansa muulloinkin!
Puolukka-juustotorttu
Pohja
200 g piparkakkuja
100 g voita
Täyte
8 liivatelehtiä
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 rkl van.sok
3 dl kermaa
200 g puolukoita
Pinnalle
puolukkahilloa
piparkakunpuolikkaita
Hienonna piparit,lisää sula voi,taputtele paperoidun irtopohjavuoan pohjalle.
Liota liivatteet,vatkaa kerma.Sekoita juusto,sokerit,jäiset puolukat,kermavaahto ja sulatettu liivate.Kumoa vuokaan,anna hyytyä väh. muutaman tunnin ajan.Peitä kakun pinta puolukkahillolla ja koristele piparkakuilla.
Juustokakku
Pohja
80 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
250 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g rahkaa
2 dl kermaa
2 munaa
3 rkl perunajauhoja
puoliskan sitruunan mehu
2 dl sokeria
1 rkl van.sok
vaahdota voi ja sokeri,lisää muna,jauhot.Levitä irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.Laita kylmään.
Sekoita kaikki täytteen ainekset hyvin .Kaada vuokaan.Paista 175 45 min.Käsittele kuumana varoen,ettei pinta lohkeile.
Voit muunnella kakkua esm kuorruttamalla pinta mansikoilla ja hyytelösokerilla tai laittamalla lempihilloasi täytteen alle.Melbat sopii myös hyvin!
Tarjoile kylmänä.
Heh, alkaa pikkuhiljaa tuntua että eipä taida olla montaa herkkua mistä mä en pitäisi! ;O)
Vilijaana: Olisko sulla lisää hyviä muffari tai kuivakakku ideoita? Tai vaikka pannariin tai lettuihin? SUn pitäisi kyllä perustaa se oma blogi kun sulla riittää hyviä ideoita joka lähtöön! :) Joko kokeilit vääntää niitä joutsenia?
SUKLAA SYDÄMET:1 dl sokeria,1 muna,1/2 dl jauhoja,1/2 tl leivinjauhetta,1/2 dl sulaa rasvaa,2 tl appelsiinin kuorta,100 g tummaa suklaata.Sekoita jauhoihin leivinjauhe,rouhi suklaa.Yhdistä kaikki aineet sekoittaen jaa uunin kestäviin kuppeihin tai vuokiin,paista 15-20 minuuttia 200 asteisessa uunissa.Tarjoa lämpimänä,koristele vaikka appelsiinisiivuilla!
SUKLAA-PERSIKKAKAKKU:
100 g tummaa suklaata
1oo g voita
100 g tomusokeria
2 munaa
2 rkl jauhoja
1 tlk persikoita
Sulata suklaa,voi ja tomusokeri miedolla lämmöllä.Vatkaa joukkoon jauhot ja munat.Asettele persikanpuolikkaat voidellun vuoan pohjalle ja kaada kakkumassa päälle.Paista 150 asteessa n.30 minuuttia.(muistuttaa valmiina hieman mutakakkua,eli jää ''kosteaksi'')
Mieheni on ollut innoissaan ja ihmetellyt, olenko joku noita, kun yhtäkkiä alan loihtimaan kaikennäköisiä herkkuja; arvaatte varmaan, mistä ohjeeni haen, heh..
Oikein hauskaa ja maukasta kesää! Jään innolla odottelemaan uusia reseptejä.
Yritän tehdä sivuistani sellaiset joissa itse tykkäisin käydä! Hauskaa että miehesikin on huomannut piilevät mestarikokin taitosi! ;D
Lisää ohjeita luvassa, maukasta kesää! =)
Ihan vahingossa tulla tupsahdin näille sivuillesi, kun etsin tonnikalapiirakan ohjetta. Parhain ohje löytyi täältä, niimpä tein sitä juuri ja tuli ihan mielettömän hyvää!!!samantien meinasin pistellä poskeen koko piirakan!! tosi hyvää, väkisinkin levisi hymy huulille =) KIITOS ohjeesta ja varmasti kokeilen muitakin herkkujasi kunhan kerkiän!=P
Sattuisiko sinulla olemaan nuotiossa paistettavien tikkupullien ohjetta? Kohta alkaa loma ja lapset haluaisivat kokeilla, mutta enpä ole koskaan tehnyt.
Kiitos tikkupullien muistutuksesta! Voisinkin muuten jossain välissä kokeilla onnistuuko ne myös kaasugrillissä! Olisi hauska ohjelmanumero lapsille vaikka ollaankin täällä kaupungin keskellä, mihin nuotiota ei saa pystyttä! =)
Tein sitä Mariannesuklaa-kermaunelmakakkua sinne rippijuhliin viikonlopuksi ja kyllä sai paljon kehuja!!! Muutin ohjetta sen verran, että laitoin lisäksi väliin soseutettua säilykepersikkaa ja oli muuten hyvää. Kiitos vaan paljon ohjeesta!
Nämä sivut ovat todella hyvät ja käynkin melkein päivittäin katsomassa onko tullut uusia ohjeita. Muffari ohjeita olen katsellut ja tarkoitus on kokeilla jotain jo ihan piakkoin...
Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle ja perheellesi!
Kiva tietää että persikka sopii minttusuklaan kanssa. Täytyypi joskus kokeilla. Vadelmia olen joskus myös laittanut, mutta tuo persikka on mulle ihan uusi juttu! Kiitos vinkistä! =)
Jos kokeilet jotain muita ohjeita, jätä palautetta joko tänne tai vaikka ihan sinne ohjeen alle! Aurinkoista kesää sinullekkin! =)
Nämä sinun sivut on MAHTAVAT! Jo monta kuukautta olen täällä käynyt, välillä päivittäin.
Nyt kun olen nuorimmaisen saanut maailmaan (meillä lapset tyttö 5v, poika pian 3v ja tyttö 1kk) olen innostunut leipomisesta ja ruoan laitosta uudelleen, KIITOS sinun ihanien kuvien ja ohjeiden. =)
Tänään ollaan lasten kanssa jo tehty niitä ihania suklaasuukkoja ja nyt mies lähti hakemaan aineita feta-tomaattipiirakkaan.=)
Ristiäisiäkin täytyy alkaa suunnitella! Ihanaa!Enköhän täältä löydä ihania ideoita ja reseptejä. =)
Toivottavasti piirakka maistuu! =)
Tupuna: Jouduin poistamaan pyynnöstäsi kummatkin viestisi sillä en pysty poistamaan pelkkää e-mail osoitteita ilman että poistaisin koko viestin! =/
Riikka: Taitaa olla luonnevika, musta on kiva asetella ruoka kauniisti tai tehdä kaunis kattaus tai koristeltu annos vaikka ihan itseänkin varten, saatikka jos sellaisen voi tarjota jollekkin toiselle.
Olen myös huomannut että en voi antaa asiakkaanikaan lähteä käsittelystäni kotiin (olen siis parturi-kampaaja maskeeraaja) jos hän ei ole varmasti tyytyväinen...luonnevika siis! =)
Aika makeita ovat muiden tänne jättämät (ainakin viime aikoina) ruoka-/leivontaohjeet olleet, joten tässä vastapainoksi minun ja mieheni suosikkisalaatin ohje (olen sen joskus Vauvankin palstalle tainnut kirjoittaa, mutta se on niin hyvä, että jaan sitä mielelläni aina tilaisuuden tullen. Ohje on otettu joskus jostakin lehdestä. Tässä siis etenkin kaikille fetajuuston ja valkosipulin ystäville:
Feta-pasta-salaatti
7 dl (tummaa) pastaa (keittämätöntä)
Pastan "marinadi":
3 rkl (oliivi)öljyä
2 rkl appelsiinituoremehua
1 rkl balsamiviinietikkaa
0,5 - 1 tl mustapippuria
0,5 rkl sinappia
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
1-2 valkosipulin kynttä murskattuna
Salaatti:
1 kerä amerikansalaattia
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 purkki (kevyt)fetaa (200 g)
1-2 puna- tai shalottisipulia
(oliiveja)
Kastike:
0,75 dl appelsiinituoremehua
100 g valkosipulin makuista kevyttuorejuustovalmistetta (esim. Keiju)
Laita pasta kiehumaan ja sekoita pastan kypsymistä odotellessa "marinadin" ainekset keskenään. Pienellä vispilällä seos tulee helposti tasaiseksi, mutta myös lusikka käy (varmista, että sinappi ei jää paakuiksi). Sekoita marinadi kypsän, huuhdellun pastan joukkoon ja anna maustua kannellisessa astiassa jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Laita pasta salaattivadin pohjimmaiseksi (itse olen käyttänyt lasagnevuokaa, koska se on riittävän suuri ja laakea). Lado päälle pikottu salaatti, feta, puolitetut kirsikkatomaatit, sipuli ja halutessasi oliiveja. Sekoita tuorejuusto ja mehu keskenään tasaiseksi kastikkeeksi (pieni vispilä tai lusikka käy taas tähän hyvin) ja valuta salaatin päälle. Halutessasi voit rouhia päälle vielä hieman mustapippuria.
Salaatista riittää muiden tarjoilujen ohella lisäkesalaatiksi (esim. grilliherkkujen kera) hyvin 8-10 hlölle, iltapalaksi tms. 4 hlölle ja itse olemme syöneet sitä napamme täyteen ihan ruoaksi kahdestaan koko annoksen (tosin pastan määrää olen silloin hiukan vähentänyt). Tuoreena laitettu valkosipuli maistuu jonkin verran, joten sen makuun tottumattoman kannattaa laittaa marinadiin vain 1 kynsi.
Pastan voi hyvin keittää ja laittaa maustumaan jo edellisenä iltana.
Ihanalta kuullostaa ohjeesi, Olen erittäin paljon fetan, valkosipulin, oliivien ja pastan ystävä joten tuota ohjettasi on ehdottomasti kokeiltava lähiaikoina! Saanko laitta ohjeesi tänne blogiin kuvan kanssa, kun olen sitä testannut? (tietysti saat itse siitä kunnian) =)
Oliskos muilla hyviä ruokaisien salaattien ohjeita? Meille maistuu varsinkin kesähelteellä parhaiten lounaaksi nimenomaan salaatit ja olisi kiva kokeilla uusia ohjeita. Marien broileri-couscous-feta-marja-salaattia (muistinkohan oikein?) on kyllä pakko kokeilla jossain vaiheessa!
Kiitos myös näistä todella upeista ja maukkaista sivuista.
Katson löytyykö kookos-ananasmuffinseihin aineita ja alan leipomaan niitä.
Vilijaanan broilerisalaatti:
Kypsää broileria
kiinankaalia(tai mitä salaattia haluaa käyttää)
omenaa kuutioina
appelsiinia paloina
suolakurkkua kuutioina
keitettyä pastaa(mallin voi päättää itse)
Paloittele kypsä broileri ja pilko haluamaasi salaattia pienemmäksi(tai revi),sekoittele kaikki ainekset suuressa kulhossa keitetyn pastan kera!
Kastike:
2dl kermaviiliä,majoneesia,appelsiinin mehua,sinappia,suolaa,pippuria,ja ripaus sokeria.Sekoittele kastike salaatin joukkoon ja tarjoa vaikka patongin kera!!
Tässä muistin aikana kakunkuorrutusvinkki erityisesti niille, jotka eivät halua jostain syystä käyttää marsipaania (esim. Prinsessakakku): Ostakaa pussillinen pehmeitä esim. Alku -kermakaramelleja, joista kaulitsette marsipaanin tapaan ison levyn, jonka levitätte kakun päälle! Alkua on ainakin kermatoffeena sekä suklaanmakuisena. Jos tuntuu olevan hankalaa ja tönkköä, voinee hieman varoen pehmittää sitä mikrossa. Kaulitsemisessa voi tomusokeria käyttää apuna!
Tulipa muuten kaulitessa mieleen että tuosta samasta voisi tehdä myös ruusuja yms. Taikina käyttäytyi ihan samalla tavalla kuin marsipaani. Harmikseni olin ahminut jo 2/3 pussista napaani ennen kuin aloin tekemään kakkua ja jouduin käyttämään kaikki loput karkit kakun kuorruttamiseen, taikinasta ei riittänyt enää siihen ruusuun, mutta teen niitä vielä tässä ihan lähiaikoina! =)
mitä jos pyörittäisi dumlet ihan kevyesti jauhoissa jso ne ei painuisi niin helposti pohjaan tai pilkkoo pienemmäksi... vai meneekö sen muffinin idea silloin pilalle? =)
Olenkin odotellut koska tulet käväisemään! Toivottavasti on ollut mukava kesä"loma" perheen kanssa!Tulehan taas moikailemaan kun ehdit! =)
Anja: Tervetuloa bloggailemaan! =) Hieman on vähemmänpuoleista tällähetkellä kokkailut kun ei keittiössä kestä olla kun on niin kuuma, mutta kunhan tässä säät hieman viilenee ja lomat on ohi, alan taas viihtyä paremmin kyökin puolella ja sitä mukaa tulee ussai ohjeita! =)
Suklaa-Kookos -muffinsit (n.12 kpl)
4 Bounty-patukkaa
3½ dl vehnäjauhoja
2½ rkl kaakaojauhetta
2½ tl leivinjauhetta
1 muna
runsas 1½ dl sokeria
vajaa 1 dl öljyä
3 dl piimää
Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki. Lisää sokeri, öljy ja piimä. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauho, kaakaojauhe ja pilkotut Bounty-suklaapalat, ja lisää munaseokseen.Lusikoi seos vuokiin. Paista 180-asteessa noin 20-25 min. Kuorruta maitosuklaalla ja koristele Bounty-paloilla ja kookoshiutaleilla.
Mustavalkoiset muffinsit (n. 12 kpl)
150g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maitoa
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl suklaamousseaineista
2½ tl leivinjauhetta
1 muna
runsas 1½ dl sokeria
vajaa 1 dl ruokaöljyä
2½ dl piimää
150g suklaamuruja
rasvaa voiteluun
Sekoita tuorejuustoon vaniljasokeri ja maito.
Vatkaa munan rakenne kevyesti rikki ja lisää sokeri, öljy ja piimä. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suklaamousseaines keskenään, ja sekoita varovasti munaseokseen.
Jaa suklaamurut vuokiin, kaada muna-jauhotaikinaa vuokiin puolilleen. Laita seuraavaksi tuorejuusto täytettä ja lusikoi lopuksi loput taikinasta päälle. Paista 20-25 min 180-asteessa.
MAISTUVIA MUFFINSIHETKIÄ!
Tässä vielä kesäloman oivalluksia / kokeiluja, jotka haluan jakaa myös muiden kanssa:
- Suklaasuukkoja ei kannata tarjoila pihakahveilla, kun hellettä on +25 C... ;-)
- Jos esim. suklaisesta tuorejuustokakusta haluaa ällömakean, voi pohjan tehdä leivoskekseistä. Jos käytössä ei ole yleiskonetta tms., käy keksien hienontaminen paljon helpommin kuin esim. kovien täytekeksien. Itse tein mm. suklaisen tuorejuustokakun siten, että pohjaksi murskasin vadelman makuisia Pims -keksejä (sekaan tilkka juoksevaa margariinia), päälle ladoin viipaloituja mansikoita ja lopuksi sitten se suklainen "höttö" (liivatteella hyydytettävä). Nam!
- Vaalea balsamico + sitruunamehu / sitruunainen rypsiöljy on loistava, kesäisen raikas yhdistelmä! Teimme oman kasvimaan salaatista erilaisia salaatteja päivittäin kotona ollessamme ja kun salaatinlehtien joukkoon pirskottelee tuota balsamicoa ja sitruunamehua ja/tai sitruunamausteöljyä, saa salaattipohjaan mukavaa vaihtelua eikä lopulliseen salaattiin kaipaa muuta kastiketta (jos käyttää sitruunamehua, on tämä siis myös todella kevyt vaihtoehto paksuille salaatinkastikkeille). Lisäksi tuo sama yhdistelmä käy esim. edelliseltä päivältä tähteeksi jääneiden uusien perunoiden kanssa: perunat kuutioiksi, sekoitetaan tuon balsamico-sitruunaseoksen kanssa, sekaan vielä uutta sipulia, tuoretta basilikaa ja musta- / sitruunapippuria. Nautitaan kylmänä tai lämmitettynä -helppo ja nopea lisäke esim. grillatulle ruoalle. Ja reilusti kevyempi kuin esim. perunasalaatti!
- Hapankaalin ystäville helppo lisäke esim. grillimakkaran /-lihan seuraksi: rasia (valkosipuli)hapankaalia, noin 1,5 dl ruokakermaa ja ripaus cayennepippuria. Haudutellaan miedolla lämmöllä sen aikaa kun muu ruoka valmistuu esim. grillissä.
Vaikka grillauskausi niin ihanaa aikaa onkin (tulevan viikonlopunkin ruoat valmistuvat grillissä), niin tuskin maltan odottaa syksyä, kun pääsen kokeilemaan mm. kaikkia täältä löytämiäni ruokaohjeita! Kiitos, Marie! :-)
Nonnaliini
Vaaleaa balsamikkoa en olekkaan kokeillut, jostain syystä aina ostan sitä tummaa.
Vilijaana: Heippa pitkästä aikaa! Onpa kiva kuulla susta taas. Toivottavasti teillä oli mukavat lomat.
Hei koskas teillä onkaan ne juhlat? Olen tässä jo muutaman päivän ollut aikeissa tehdä vadelmamoussetäytekakkua,Se vadelmamousse jota mulla oli vauvan ristiäiskakussa ja siinä barbiekakussa on todella raikasta ja ihanaa. Itsekkin pohdin tässä myös että mitä laittaisi kaveriksi. SUklaa nyt tietysti sopii mutta mikäs muu vielä? *raapii päätään*
Valkosuklaamousse voisi sopia myös tai kookosmousse. Taidankin tehdä joko valkosuklaalla tai kookosmoussella,tai minttusuklaalla. ainakin se mariannekermaunelmakakku oli hyvää ja siihen sopii kanssa vadelma.Tuo kinuskikin sopii varmasti todella hyvin =P
Jos hedelmää haluaa, niin persikkakin sopii vadelman kanssa. Apua taas on vaihtoehtoja niin paljon että tulee vaikeuksia päättää.
Meillä täällä sairastellaan taas vatsapöpöä...saas nähdä selviydynkö epidemiasta itse terveenä! =/
Kiitos,kyllä loma aika oli ihanaa!!=)
Meillä vietetään juhlia nyt tulevana viikonloppuna,(laittelin justiin viestiä myös Linnulle,että olisinpa tajunnut pitää yhteissynttärit meidän tytöille,kun ensi kuussa vietetään 4 vee juhlia)!!
Mietin myös suklaata tai sitten jos laittaisi jotakin dajim/kinuski täytettä(Linnulla oli joku ohje dajim täytteeseen)tai sitten tuo valkosuklaa!!=)
Laitan sulla tähän sen dajmin ohjeen, olen joskus vuosia sitten saanut tän ohjeen äidiltäni, en tiedä mistä alkujaan ohje on peräisin, mutta tulee kyllä hyvää ja lähestulkoon samanlaista on kuin kaupankin.
DAJM
1/2 dl jauhettuja manteleita tai pähkinöitä (mä käytän manteleita)
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl voita
2 rkl siirappia
1 dl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
175-200g maitosuklaata
Sekoita kaikki muut ainekset paitsi suklaa kattilassa. Keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen n 15.20 min Varo polttamasta sokeria. Kaada seos kevyesti öljytylle voi tai leivinpaperille ja anna jähmettyä n 10 min., Sulata suklaa ja levitä jäähtyneen massan päälle, anna suklaan kovettua ja paloittele haluamasi kokoisiksi paloiksi.
Tää on siis todella hellpo tehdä. yhdestä annoksesta tulee noin 1/2 pellillisen verran.
Joo kuvaa ihmeessä jos vaikka saisit sitten ne jotenkin jonkun avustuksella lähetettyä! =)
Kiitoksia ohjeesta,luulenpa ,että nyt en kerkeä tätä kokeilemaan...jippii,arvaas mitä.... astianpesukone teki tenkkapoon =(
JA vielä nyt justiinsa kun teillä on juhlat ja kaikki!!! =(
Onneksi olet ehtinyt jo leipoa pakkaseen jotain valmiiksi, ettei kaikkien juhlatarjoilujen ja leipomusten sotkut jää käsitiskiksi.
NYt sitten vaan jotkut ihanat juhlaan sopivat kertikset käyttöön. Niillä saa ihan kivat juhlat kuitenkin aikaiseksi ja eipä ainakaan tule sitten ihan niin paljon tiskiä...Mutta kyllä se sapettaa ihan hirveesti kun pesukone tekee tepposet ja vielä silloin kun sitä erityisesti tarvittaisiin! =( Teilläkin tuota väkeä on jo muutenkin riittävästi, joten tiskiä tulee jo arkisinkin! =/
Jäikö vielä paljon tekemättä juhlia varten?
Ota kuule reippaasti en kertikset vaan käyttöön, ihan omankin jaksamisen kannalta. EIpä ne vieraat varmaankaan kauhistu, vaikka joutuisivatkin kertiksistä syömään. =)
Mä tykkään "tehdä tiskiä", mutta en kyllä tykkää yhtään tiskata! :O)
Nyt täytyy hakea pikaisesti kaupasta fairya(oli tietty loppunut)ja sitten purkaa astiat koneesta ja eikun tiskaamaan =(
Hauskoja juhlia kuitenkin teille! Tule kertomaan miten juhlat onnistui ja tietty mitä kaikkea tarjosit! ;O)
EN ole kokeillut tätä ohjetta itse mutta ohjee kuullostaa ihanalta. OHje on peräisin yrttitarha kirjasta.
sitruunainen jäätee
4 teepussia
nippu sitruunaverbeenaa tai sitruunamelissaa
2 limettiä viipaloituna
jääkuutioita
sitruunavichyä
Pane teepussit kannuun ja kaada päälle 1 litra kylmää vettä. Anna jäähtyä jääkaapissa tunnin ajan ja heitä senjälkeen teepusiit pois. PNe sitruunaverbeena tai sitruunamelissa, limetinviipaleet ja runsaasti jääkuutioita isoon puhtaaseen kannuun, kaada jäähtynyt tee ja sitruunavichy päälle. Tarjoa kylmänä.
Tarjottavina oli:Koira-kakku(vadelmamousse/kinuski täytteellä)Jäätelöcharlotta(minttu/mansikka),Tiikerikakku mustaherukkaraidalla(Linnun blogista)Knkkuhyrrät,Kinkku-herkkusieni-mozzarella-piirakka ym.Vieraita ei ollut ''hirveän''paljon!!;)(alle 20)
Ihan sopiva määrä mielestäni se 15-20 henkeä, kyllä siinäkin riittää jo hälinää riittäävästi! =)
Miltä vadelma-kinuskikakku maistui?
Muuten: Tein sitä Dajmia äsken. Siitä on niin kauan kun olen viimeksi sitä tehnyt ja ohje on kirjoitettu suurpiirteittäin että unohdin mainita että jos massa on niin paksua ettei se itsestään levity, voi päälle laittaa toisen leivinpaperin ja kaulia levyn ohkaiseksi. VArokaa sitä kuummaa massaa se polttaa helposti kun on sokeria. KOhta llevitän suklaan päälle... Kokeilin tehdä yhden satsin tummalla kaakaolla ja yhden vaalealla, en enää muista kummasta tuli parempi. =)
Onneksi kakku kuitenkin onnistui vaikka ei tullutkaan hyydyke mössöjä väliin! =)
VAdelma on varmasti sopivan kirpakka vastapainoksi makealle kinuskille!
Kuullostaapa torttu herkulliselta! On varmaan ihanan pirteän makuinen. Sitruuna antaa vadelmalle potkua ja jotenkin terästää sen makua. Lime sitruunakiisseli kuullostaa namilta...hmm mitäs jos sitä laittaisi vadelmapiirakan täytteeksi?
Ostin eilen valkosuklaata ja vadelmia kun mustikoita ei ole kaupoissa, ajattelin kokeilla juustokakkua niistä! MInä pöljä unohdin keksit kauppaan...nyt tarvii pähkäillä mistä pohja, kääretorttupohjako?
Olen myös metsästänyt hyvää gluteenitonta kakkuohjetta kun huomenna tulee mieheni sisko kylään ja sillä keliakia. Se ei itse osaa tehdä juuri mitään leivonnaisia joten ajattelin että jos teen sille maistiaisiksi niin jospa se sitten uskaltautuisi itsekkin tekemään! :O)
Kyllä tuo kiisseli varmaan kävisi piirakan täytteeksi!!Omasta mielestäni kääretorttupohja sopii aika moneen kakkuun pohjaksi,ja kun siitä saa suklaisenkin version helposti!!=)
Minulla olis tämmöinen gluteeniton ohje:
pohja:
2 munaa, 1dl sokeria, 3 rkl perunajauhoja,3 rkl kaakaojauhetta,1/2 tl leivinjauhetta
leivinpaperi irtovuoan pohjalle ja paperi voidellaan ja reunat myös kevyesti.munat ja sokeri vaahdoksi,siivilöi keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti muna-sokerivaahtoon.kaada vuokaan ,paista 175 asteessa n. 15-20 min.anna jäähtyä.
täyte voisi olla vaikka tuorejuustosta!!
Kiitos tuosta gluteenittoman kakun ohjeesta. Kokeilen sitä! =)
No mitäs leivoit tänään??;)
Mitenkäs vauva nyt jakselee??(ihan huolestuttaa kun ei ole mitään ''kuulunut'')
Nyt vauva nukkuu, seuraillaan tilannetta. Paino oli hieman laskenut aamusta, onneksi neiti piristyi nyt iltaa kohden ja jopa jaksoi hieman leikkiä. Toivotaan että huomemma olisi jo parempi. Tänään huomasi ekaa kertaa että sen kunto ei kauaa enää kestä tätä. =(
Ihania ohjeita tullut lisää!!Älä ihmettele,jos en kaikkien alle kommentoi,katsomassa ohjeet käyn aina!!=)
Entäs oletko kokeillut arkisen kalakeiton kanssa kylmäsavulohi-tuorejuustoa,ahkerana ihmisenä ;O) tein jo iltaruuan valmiiksi...tuo pakastekala kun on ''kiireisen emännän'' pelastus,niin ajattelin jotain muutosta kalasoppaan ja laitoin tuota juustoa,aivan ihanan säväyksen sai keitto!!
Nyt pitää lähteä kiireen vilkka kerhoon...laitan illalla paremmalla ajalla sinulle vastausta s-postiin!! 8-)
En ole koskaan kokeillut appelsiini-sipulisalaattia. Kuullostaa jänskältä!=)
Tuota kylmäsavulohituorejuustoakaan en ole koksaan edes maistanut, en edes muista olenko nähnyt kaupassa, tai sitten olen mutta en ole rekisteröinyt. Tykkään kovasti kyllä kylmäsavulohesta joten se juustokin on varmasti hyvää! Hyvä idea laittaa kalakeittoon sitä!
Juu, mullakin noita virheitä sattuu koko ajan, mutta mitäs me niistä... =)
Nyt yksi tyhmä kysymys. Jos haluaisin printata jonkin yksittäisen ohjeen, en onnistu vaan tulostuu kaikki ko. kategoriassa olevat ohjeet. Mikä neuvoksi?
Kiva un pidät sivuistani!
Jos haluat tulostaa jonkun tietyn ohjeen klikkaa sen ohjeen(ruoan) lilaksi värjättyä nimeä/otsikkoa. Ruutuun aukeaa vain se ohje jota klikkasit. Näin voit tulostaa pelkästään sen yhden ohjeen. Yritän neuvoa selkeämmin jos ei vieläkään onnistu! =)
4 liivatetta
200 g juustoa
2 rkl kieh vettä
1-1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2,5 rkl sitruunamehua
2-3 dl kuohukermaa
Missähän suhteessa sitä mangoa tulisi? TOi sitruuna jäisi siis pois. Täytyy varmaan tehdä kaksi annosta tätä täytettä että riittää molempiin rinkuloihin vai olisko se liikaa? Kiva kun jaksat vastailla!
Tekisin ehkäpä puolentoistakertaisena. Jos jää yli tee niistä pienistä rinkulasiivuista jotka jää yli pieni minikakku. =)¨
Jos laitat mangoa soseena täytteeseen esim 1-2 dl lisäisin ainakin yhden liivatteen ohjeeseen ettei täyte jää löysäksi. Jossain oli vinkki että 1 dl nestettä 1 liivate.
Tietkö, nyt väsyttää jo niin ettei silmät pysy auki...täytyy tulla huomenna lukee uudestaan mitä olen kirjoittanut väsyneenä... =)
Kun kirjoitat ohjetta laita kursori haluamaasi kohtaan ja klikkaa ylärivissä olevaa pientä muistaakseni puun kuvaa, tarkitasn vielä Siinä on vieressä maapallo jossa ketjua ja joku muu mutta se kolmas, oikeanpuoleisin niistä kolmesta on se liitä kuva. Klikkaat sen auki ja pääset kuvagalleriaan valitse kuva ja liitä. Siinäpä se =)
t.vilijaana :)
Minäkin odotan blogiasi innolla...
Voisos Marien koekeittiö kehitellä jonkun ihanan kiinalaisen reseptin, kana-kasviskastikkeesta. Kiinalaisravintoloissa se on aina niin HYVÄÄ, mutta miten sitä ossais tehdä kotona? Kaalia, porkkana ja paprikaa, mutta miten se kastikkeen saisi semmoiseksi maistuvaksi ja ihanaksi?
Jos jossain välissä innostun kokeilee jotain kiinalaista ruokaa voisin kokeilla sellaista kehitellä. =)
Sulla on todella ihanat sivut. Käyn täällä lähes päivittäin katselemassa kaikkia kivoja reseptejä, joista jo muutamaa kokeillut. Mulla olis semmonen pyyntö, että pystyisitkö antamaan tai tiedätkö mitään laihduttajille sopivia reseptejä lisää? Ovat nimittäin loistava keksintö tuo kategoria, muilla kun ei ole :[. Rakastan kokkaamista sekä leipomista, mutta mieluiten valmistaisin kevyttä aina kun mahdollista. :]
Mulla on kyllä iso pino kevyitä ohjeita jos sulla on joku tietty ohje mielessä voisin sen kyllä sulle meilata jos mulla sellainen on!! =)
Mun yksi lempiherkuistani oli talvella mariannerahka;) Tein sitä suurimmaksi osaksi päivisin/ iltaisin töitten jälkeen ;) Lapset tykkäs. Mut ei ne siitä " rahkasta " :D pitänyt, karkeista piti. Ja sen nähden yrittivätkin kaivia kaikkia karkinpaloja rahkanseasta=) Turha toivo, nimittäin ostan aina niitä valmiitaFazerin rouheita. Helpommalla pääset. :DIhania, tässä resepti; Osta 2purkkia maitorahkaa
1purkki kermaa, ( kerma sekoittuu niin nopeasti, jotenka se riittää loistavasti 2: teen maitorahkaan. ) Sitten sokeria noin. 9-8 teelusikallista.Riippuu haluaako mautonta/ mausteista aluks oon tehny vaalaittamalla 4tl sokruu.Hyvinsekin riitti mut maku ei niin hyvä. Sit,vatkaa aluksi kerma, kuohkeaksi kaada sekaan mariannerouhe + maitorahkat. Sitten sekoita ne rahkan sekaan ja laita hetkeksi jääkaappiin sanotaanko nyt vaik et noin 20-15min jääkaappiin KANSIPÄÄLLE HUOM :D ettei mene mössöksi. Sitten nauttimaan koko poppoon kera ;) Siinä jos saisitte jotain selvää, näppisten välilyönti sekoilee. :( ärght...
Tein eilen rakkaudenruutuja (mokkapaloja) ja kokeilin laittaa marianne-rouhetta pohjan taikinaan. Tuli oikein hyvää, mukavaa vaihtelua ja minttu vähän piristi makua.
Jossakin kohti (olikohan sen mango-juustokakun yhteydessä) jouku mainitsi saman tyylisen kakun porkkana versiona. Minulta löytyy ainakin yksi versio ohjeesta, voin sen laittaa tänne jossakin vaiheessa. Itse ainakin pidin siitä, mutta minulla tahtoo olla ongelmia liivatteen kanssa, joten yleensä jätän tekemättä juustokakut sen takia. Ehkäpä kaipaan vaan harjottelua...
Päikkä: tuosta marianne -mokkapaloista onkin ollut aikisemmin jossain täällä puhetta, se on varmasti tosi namia, itse en ole ehtinyt sitä vielä kokeilemaan.
Porkkanajuustokakku kuullostaa myös herkulta, laita ihmeessä ohjetta tännepäin! =)
Raikas porkkanatorttu
Pohja:
150g kaura- tai grahamkeksejä
50g margariinia
Täyte:
1kg porkkanoita
vettä keittämiseen
-
3/4tl raastettua sitruunan kuorta
5 liivatelehteä
n.½dl sitruunamehua
1prk maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
4dl porkkanasosetta
3/4-1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
½tl inkivääriä
Päälle:
1dl vettä
1 1/4dlhyytelösokeria
2dl porkkanasosetta
Koristeeksi:
sitruunamelissanlehtiä
Keitä porkkanat kypsiksi vedessä, valuta liemi ja soseuta porkkanat.
Leikkaa irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi. Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sula rasva. Kaada seos vuokaan ja painele tasaisesti pohjalle.
Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Anna liivatteiden pehmetä kylmässä vedessä 5-10 min. Puserra vesi liivatteista ja liota ne sitruunamehuun kuumentaen.
Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, porkkanasose, sokeri, vaniljasokeri, inkivääri ja sitruunankuori. Sekoita lopuksi joukkoon haalea liivateseos. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä kylmässä n. 1-2h.
Sekoita kiehuvaan veteen hyytelösokeri, lisää porkkanasose ja anna sen kuumentua ja kiehahtaa. Anna jäähtyä 8-10 min.
Kaada seos varovasti kakun pinnalle, anna hyytyä kylmässä ja säilytä kylmässä tarjoiluhetkeen saakka. Irrota varovasti vuoasta ja koristele.
Mä kanssa taistelen itseni kanssa joka päivä että jos yrittäisi tänään olla leipomatta mitään! ;O)
Ajatukset juoksee jatkuvatsi herkuissa ja uusissa leivonnaisideoissa... mutta riittää kun menee peilin eteen ja saa taas hetkeksi jäitä hattuun! =)
mies on ihan ihmeissään ja väittää ettei entisiä kerkiä syömään kun uutta jo tulee :D Nooh,onhan meillä pakastin sinne sitten vaan sellaiset joita voi pakastaa... :)
Nää sun sivut on kyllä mun vakiosivut uusien reseptien hakuun :) Kuvatkin vallan mahtavia!
Pitkästä aikaa käyn pikaisesti taas koneella. On ollut niin paljon ohjelmaa ja tekemistä etten ole ehtinyt tänne moneen päivään. =/
Vilijaana: yhen pontchon olen saanut valmiiksi! Huh,huh menihän siihen melkein
3päivää. Lanka taisi olla sen verran ohutta että kierroksia tuli varmaankin ainakin tuhat! ;O)
Niinpäminäkin hurahdin virkkaamiseen että korissa odottaa monet eriväriset langat. =)
Ruokaakin on tullut tehtyä mutta en ole ehtinyt päivitellä sivuja, eilen illalla tein LInnulle yhden kakkuhahmon. Saa nähdä kelpuuttaako se sen. Menin rikkomaan näppiksemmekin , pudotin seinäkellon suoraan näppiksen päälle ja osat vaan sinkoili joka suuntaan ja se on edelleen hieman rikki,kirjoitus on vaikeeta mutta onnistuu jotenkin. =/
Yritän illalla palata taas koneelle ellei ukkoseni valtaa sitä!
Hih,kolme päivää meni minullakin ensimmäisen ponchon tekemiseen,huoh,mutta saapahan olla tyytyväinen,kun en tosiaankaan ole käsityöihminen!!;O)minun pitäisi sitten tytöille myös tehdä omat,6 vee ainakin haluaisi vaaleanpunaisen:)
Terveisin nimimerkki ponchon virkkaus riippuvuudesta kuiville selvinnyt ;-)
MOSKOVAN PATA
1 kg Naudanpaistia
3 Isoa sipulia
3 Suolakurkkua
3 rkl Hunajaa
Voita paistamiseen
2 tl Rouhittua mustapippuria
ripaus cayennepippuria tai vihreää tabascoa
3-4 rkl Vehnäjauhoa
5 dl Voimakasta lihalientä
170 g Aurajuustoa
200 g Smetanaa tai Creme fraichea
1. Sipulit ja 2 suolakurkkua silpuiksi. Freesaa ne voissa, lisää hunaja ja pippurit.
2. Kuutioi paisti ja ota niihin väri pienissä erissä ja lisää edellisiin. Ripottele
venhäjauhot päälle.
3. Lisää aurajuusto kiehuvaan lihaliemeen ja sekoita niin kauan, että se sulaa.
(Ei tule kokkareita.) Lisää pataan edellisten kaveriksi.
4. Lisää smetana tai creme fraiche.(Smetanan tai creme fraichen tilalla voi vallan
hyvin käyttää 10 % ruokakermaa.)
5. Pata, kansi päällä, 200 asteiseen uuniin tunniksi. Pienennä lämpöä 170
asteeseen siihen saakka kunnes liha on kypsää. Kansi pois päältä ja sen aikaa
uunissa, että soosi saa väriä ja kastike kiehuu hieman kasaan.
6. Silppua kolmas suolakurkku padan päälle. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai riisin kera.
Raikas lisäkesalaatti menee myös ja kyytipoikana keskitäyteläinen punaviini.
Tänään tein Herkkutattirisottoa ja oli kylläniin superhyper hyvää että laitan ohjeen blogiin illalla!
Linnun koneeseen iski troijalainen joten sen takia päivityksiä ei ole tullut! :(
Kiitos Miia ohjeestasi!
-Tiia :0)
5dl kuohukermaa
5 dl maitoa
1 levy sinistä suklaata
ripaus sokeria ja suolaa
Kaada samaan kattilaan maito ja kerma, kuumenna ja lisää suklaa paloina, anna sulaa.
Jos haluat voit laittaa ruokalusikallisen kaakaojauhetta. Saosta perunajauhoilla tai maizenalla.Kiisseli syödään kermavaahdon kanssa.
Jos olet ja sinulla on fonduepata, kaipaisin
ohjeita ja neuvoja.Joulupukki toi padan ja se on aivan vieras tuttavuus.Kiitos jo etukäteen!
MEHEVÄ SUKLAAKAKKU
3/4 dl maitoa
3/4 dl vettä
3rkl kaakaojauhetta
200g sulatettua margariinia tai voita
2 kananmunaa
2½ dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
KUORRUTUS
1 levy (170G) tummaa taloussuklaata
1/3-1/2 dl kermaa
TEE NÄIN
Voitele ja korppujauhota n. 1/5 l vetoinen vuoka.
Mittaa kattilaan vesi, maito ja kaakaojauhe.
Kiehauta ja anna jäähtyä.Sulata ja jäähdytä rasva.
Vaahdota munat sokeri, lisää munavaahtoon kaakaoliemi ja rasva.
Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Lisää seos taikinaan.Kypsennä kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia.
KUORRUTUS
Paloittele kuorrutussuklaa kerman joukkoon, sulata suklaa vesihauteessa.Vesi saa olla vain n. 70 asteista.Kaada sulanut suklaa jäähtyneen kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Kakun voi myös halkaista ja täyttää esim.aprikoosi tai lakkahillolla, voikreemillä.
Suosittelen!
Kyselee onneton kokki (jolla kuitenkin yritystä kokkaukseen vielä toistaiseksi löytyy)
Kalaruokaohjeita saisi olla tosi paljon enemmän, kun olemme kalafaneja. Kala kuin kala niin maistuu. Meillä on kylmäsavustuskaappi lohelle ja autoklaavi, jolla valmistamme muikkua tomaattikastikkeessa 400g:n peltipurkkiin. Meillä on myöskin puoliautomaatti purkinsulkija, joka on ostettu SavoSetiltä.Kalastamme talvella verkoilla kuhaa ja tulee sieltä lohtakin. Haukea ja Joulun tienoilla pulleita matikoita. Ennen juhannusta, kun tuomi kukkii niin on lahnan pyynnin paras aika, kun se kutee ja liikkuu pyydyksiin. Savustettuna paras kala kaikkineen maharasvoineen ja omega3:n parhaita lähteitä.
Mistä aineksesta on kyse?
löytynee vielä kaupoissa. täytteeseen tuli vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. . . Hieman muunnellen voisi kokeilla, ja miksei kirjaimellisestikin ohjetta seuraten. Oletko tutustunut???
Onkohan kukaan teistä törmännyt tällaiseen sivustoon netissä kuin www.tastespotting.com? Siellä on sananmukaisesti kuvia jotka maistuvat suussa kun niitä karselee. Kannattaa aloittaa kuvien katselu sivulta 1 eteenpäin, eli niinkuin vanhimmasta uudempaan, ensimmäiset kuvat ovat mielenkiintoisempia kuin viimeiseksi päivitetyt. Kuvia on kyllä muustakin kuin ruuasta, kaikista erikoisista keittiövempeleistä, uutuustuotteista, ihmisistä... Suosittelen käymään!
Ihailen kyllä teitä kaikkia ihmisiä, jotka jaksatte blogia pitää, olen aivan hurahtanut näihin. Valitettavasti vain tiedän, että vaikka vietänkin paljon aikaa koneella, en koskaan saisi pidettyä mielenkiintoa yllä pitääkseni omaa blogia. Mutta juuri siksihän te niitä pidätte, että meillä muilla olisi jotakin ihasteltavaa! Kiitoksia siitä! =)
Tässä olisi yksi vaihtari
VAAHTOKARKKINELIÖT
100g sulatettua voita
150g keksiä murskattuna
100g koookoshiutaleita tms
-sekoita,taputtele vuokaan
ja laita jääkaappiin kovettumaan
120-150g vaahtokarkkeja silputtuna
0,5dl maitoa
-sekoita(maito liimaa karkkeja toisiinsa)
ja levitä pohjan päälle
150g valkoista suklaata sulatettuna
koko kakkaran päälle,annetaan kovettua,
leikataan paloiksi ja nautiskellaan
ohje Trish Deseinen kirjasta
Haluan suklaata!
Sitten mulla olisi yksi "tyhmä" kysymys; pullataikina ja sämpylätaikinahan kohotetaan taikinana, sitten taikinasta vaivataan ilmakuplat pois, leivotaan leivonnaisiksi, ja taas kohotetaan, ennen paistamista. Miksi kohotetaan kaksi kertaa?
Löytyisiköhän sinulta omenamuffinssien ohjetta tai voisitko kehitellä sellaisen? Itseltäni puuttuu into kehittelyyn. :)
Hmm... En ole ammattilainen, mutta luulisin että tuo kohotus on tarpeen ennen paistoa, koska muuten pullan pinta repeää uunissa. Pullasta tulee myös kuohkeampi kun sen antaa rauhassa kohota leipomisen jälkeen. Uunissa se hiiva kuolee kuumuudessa joten siksi kai se kohtous tapahtuu huoneenlämmössä ennen paistoa....
Osaisikohan Lintu tai Ulla vastata paremmin? =)
Jenna: En ole toistaiseksi vielä tehnyt omenamuffineita, mutta voisihan sitä vaikka kokeilla kun seuraavan kerran muffari innostus iskee. Heti alkuun tulee mieleen että siihen voisi ainakin laittaa omenasosetta, vaniljakastiketta ja kanelia... :)
Hiivataikinalle riittää periaatteessa yksi hyvin pitkä kohotus, mutta käytännössä se hankaloittaa itse leivontaa käsin niin paljon, että yleensä päädytään kahteen kohotuskertaan.
Taikinan kohotus helpottaa leivontaa ja tuo taikinalle helposti käsiteltävän rakenteen. Kohottamattomasta taikinasta on vaikeampaa muotoilla leivonnaisia, esim. pyöritellä pullia tai sämpylöitä. Lisäksi taikina on tässä alkuvaiheessa käsiin ja pöytään tarttuvaa. Siksi leivonnaiset yleensä leivotaan vasta kohonneesta taikinasta. Tämä versio on kuitenkin käyttökelpoinen, jos tekee esim. pellillisen sämpyläruutuja tai pullaa. Kohottamattoman taikinan voi tällöin kaataa heti pellille ja sen voi antaa kohota siinä matalana levynä ilman välileivontaa.
Jos taasen ajatellaan, että tehtäisiin koko kohotus heti taikinana aluksi, vaikeuttaa sekin leivontaan. Liian kohonnutta taikinaa on aika vaikea käsitellä ja leipoa siitä kauniita leivonnaisia. Leivonnaisen muoto pyöristyy ja rakenne paranee, kun se kohotetaan vielä uudelleen. Tämä versio on kuitenkin käyttökelpoinen, jos tekee esim. piirakkapohjaa. Oikein hyvin kohonneen taikinan voi kaulia piirakkapohjaksi, eikä sitä enää sen jälkeen ole pakko uudelleen kohottaa, koska ulkonäkö ei siinä niin täytteen alta näy.
Tekstin kopioin Myllyn paras Arjan neuvontanurkasta :)
Linnulla on joitakin halvaohjeita. Kannattaa kysellä sieltä... muistaakseni halva on hänen herkkua ja hämärästi muistan jonkun halvajätsikakun... =)
ja myös Halvan (www.halva.fi) sivuilla on kaikenlaisia reseptejä.
Mä luulen että se on niin erikoisen makuista että siitä joko tykää kovasti tai ei ollenkaan. Mun mielestä se maistuu ja haisee ihan hiekalta! ;O)
Minulla olisi pieni pyyntö: Rakastan suklaata ja äitini pitää kovasti salmiakista ja lakritsista. Olen huono improvisoimaan ja kysynkin nyt sinulta, onko tiedossasi yhtäkään suklaa-lakritsi- tai pelkkää lakritsi-/salmiakkikakkua? Tai jaksaisitko kenties kehitellä sellaisen?
Kiitos jo etukäteen! :)
Elisa: Olen kokeillut paria erillaista versiota, mutta en ole ollut niihin tyytyväinen, joten kehittelyn alla edelleen. En halua laittaa tänne ohjetta josta en itse pidä mutta siis hautomossa on jotakin. :)
Itsekkin käytän kermansaven hotpot kivipataa ihan paistamiseen, keittämiseen ja hauduttamiseen, liedellä ja uunissa. :)
Tonnikalasalaatti:
Ainekset:
-pienikokoinen kurkku
-4tomaattia
-jäävuorisalaattia pieni kerä
-kermaviiliä prk
-2tlk tonnikalaa paloina öljyssä
-pieni purkki raejuustoa
-suolaa (saa laittaa minun mielestä aika reippaasti)
- aurinkokuivattua tomaattikastiketta (heinz merkkistä) n.4rkl.
-Pese kaikki vihannekset ja kuivata ne hyvin ettei salaatista tule liian vetistä.
- Pilko kulhoon kuutioiksi.
-Valuta tonnikaloista öljy ja lisää kulhoon.
-Lisää sekaan raejuusto ja kermaviili.
-Lopuksi suola ja aurinkokuivattu tomaattikastike.
Hämmennä kaikki keskenään ja anna olla kylmässä n. tunti ja voilah saat salaatin kastikkeineen päivineen ja on hyvää.
Käytän tämän salaatin kanssa vielä erikseen talonpojan kastiketta joka muuten on herkullista.
olen aivan onnessani kun löysin sun sivut! olen fitnessihminen, ja reseptihullu, joten herkkupivinä juuri tälläiset ovat pelastukseni!
kiitos tuhannesti sivustosai ja sen tuomasta ilosta. :) vilma
Mutta tosiaan asiaan. Pyöräytin tuosta aiemmin puhutusta halvasta nimpparikakkuni ja siitä tuli ihan maistuvaa. Ohjeen otin Ruokamaailman sivuilta "Toffeinen suklaa-halvakakku". Muutamia asioita ihmettelin. Kakkupohjaa piti paistaa 50 minuuttia, mun kakku viihtyi uunissa n. 35 minsaa. Pohjasta tuli melko rapsakka vaikka se oli uunissa vain puolet ajasta. Harkitsin pohjan kostutusta, mutta tohinassa unohdin sen tyystin. Muuten ohje on hyvä ja halva antaa kivan säväyksen kakkuun. Omenahilloa ja täytettä voisi laittaa enemmän. Koristelin kakun vadelmilla.
Vilma: TOivottavasti löydät monta mieleistäsi ohjetta. :)
Kajsa:Kiva kun tulit kertomaan miten se halva juttu onnistui. JA hyvä kun laitoit tuon linkin niin voin sitten suositella vaikka sitä. Voisin siskolleni näyttää tuota kun se tykkää halvasta kovasti. Tsemppiä sinne muuttopuuhiin. Uutta kotia on aina kiva sitten päästä laittamaan. :)
SUosittelen kokeilemaan vaniljakiisseli piirakkaa mustikoilla tai paloittele valkosuklaata tavallisen mustikkapiirakan marjojen alle. Ihanaa. :)
Sellaista olen ajatellut kysyä, että syöttekö itse lähes kaikki kakut jotka eivät mene juhliin tms. tykkääkö teillä koko perhe kakuista.
Toinen asia olisi,
onko sinulla ees paria hyvää "yllätys vieras" leivonnaisohjetta jotka vois tehdä heti kun vieraat tulee ( helpot ja nopeet tehdä ja säilyvät aineet) tai vastaavasti pakastettavaa "pullaa", mutta oikeasti jotain muuta kuin tavallista hiivapullaa, korvapuusteja, munkkeja tms. Niitähän on helppo tehdä, mutta alkaa maistuun puulle kun joka vierailla tarjoaa samoja pullia.
Hyviä yllärivieras leivonnaisia on esim helpot ja nopeat sarvet. (Taitaa olla laihduttajan herkuissa.) Ne syntyy ihan hetkessä eikä taikinaa tarvitse kohotella. Laita täytteeksi sitä mitä kaapista löytyy.
Myös pannari joka on maustettu esim kinkulla ja juustolla on hyvää ja maistuu kaikille. Sen voi maustaa myös omenalla tms.
Pakkaseen voi tehdä valmiiksi esim kaupan kääretortusta jäätelöcharlotan
Nopea herkullinen ja helppo on myös suklaapiirakka black bomb . ainekset löytyy melkein aina kaapista. Taikinan ainekset vaan sekoitetaan kauhalla yhteen ja kaadetaan pellille tai vuokaan ja paistetaan. Päälle voi halutessaan tehdä mokkapalojen tapaisen kuorrutteen tai sulattaa ihan tavallista suklaata johon on lisätty pari rkl kermaa. Kuorrute levitetään vielä hieman lämpimän kakun tai piirakan pälle. Käy hyvin ihan sellaisenaan tai tarjoiltuna vaikkapa jäätelön tai kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa. Se on oikeasti nopea , helppo ja hyvä! Suosittelen kokeilemaan. Ohje löytyy muistaakseni makeista leivonnaisista
Onhan noita nopeita ja hellpoja mutta tässä alkuun pari vinkkiä :)
Sellaista olisin kysynyt, että olisitko voinut joskus opastaa, että miten tehdään kakun päälle marmorointi? Olikohan se Amoriinin sivuilla, kun oli ihania marmoroitujen juustokakkujen ohjeita ja haluaisin niitä kovasti kokeilla, mutta kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä...
Marsipaani marmoroidaan niin että sekoitetaan kahta voimakkaasti eriväristä tai tummuista massaa keskenään niin ettei ne ehdi sekoittua kokonaan vaan massat jää raidallisiksi ja kaulitaan tai muotoillaan lopuksi.
Tiikerikakkumaisen kakun pinnan voi sekoittaa esim haarukalla tai tikulla niin että taikinat sekoittuvat hieman toisiinsa. Juustokakun pintaa voi sekoittaa haarukalla tai tikulla Tai oikeastaan tikulla tms vedetään raitoja edes takaisin kunnes kuvio on halutunlainen...aluta valkoisella raitoja ja vedä tikulla tai haarukalla raidat sekaisin tummaan suklaaseen.
Suklaalla sama kuorruta ensin esim tummalla suklaalla ja v
VOisin joskus kun on enemmän aikaa tehdä marmorointia ja laittaa niistä kuvat. :)
Meillä on eräät juhlat tulossa ja ongelma on se, että olemme edellisen viikonlopun matkalla - paluu maanantaina, juhlat tiistaina. Luinkin noista vastauksista, että hyydykekakkujen pakastaminen onnistuu, joten ajattelin tehdä sellaisen pakkaseen. Mutta voisiko mmf:sta tehdyn päällisenkin kaulita jo valmiiksi ja heittää sitten siihen vaan päälle? Tässä tapauksessa se joutuisi odottamaan viikon. Kiitos vastauksesta ja terveiset Brasiliasta!
Tosin muutman päivän se kyllä kestää hyvin kovettumatta, mmf kuivuu niin hitaasti verrattuna esim marsipaaniin.
Gringa: lueskelen kyllä kommentit parin kolmen päivän välein.
Mmf:ää säilytetään mun tietojen mukaan huoneenlämmössä. Luulen että vika on nyt todennäköisesti siinä. Se kyllä seisoessaan saattaa myös hieman muuttua kovemmaksi huoneenlämmössäkin. Taikinan saa uudestaan pehmeäksi käyttämällä sen nopeasti (15sek) puoliteholla mikrossa. Jos pehmenee liikaa sa alkaa sulaa lisää tomusokeria sihdaten. Jos ei sihtaa, taikina saattaa jäädä rakeiseksi.
Memmi: helsingin mikonkadun kokkipuodissa on jonkinlainen mutta pieni valikoima, netistä löytyy pari suomalaista leivontatarvikkeiden erikoiskauppaa josta voi tilata myös ihan tavalliset kuluttajatkin. Itse käytän paljon Bake & Partyn tuotteita. Myös Confetti ja TalkaMatista voi tilata tarvikkeita. Linkit löydät sivuni vasemmasta reunasta. Suosittelen lämpimästi:)
Olitko ajatellut jotain hyydyketäytetä?
Olitko ajatellut jotain hyydyketäytetä?
BANAANIMUFFINIT
1,5dl sokeria
150g margariinia
1,5 banaania
4dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
1dl omenatuoremehua tai vettä
(1dl pähkinä-tai suklaarouhetta)
Vatkaa sokeri ja margariini. Lisää soseutettu banaani.Lisää joukkoon kuivat aineet ja lopuksi neste.Muffinit voi maustaa mielensä mukaan esim.pähkinä-,suklaa-tai karkkirouheella.Annostele muffinivuokiin ja paista 200asteessa n.25min.Taikinan voi tehdä myös kakuksi,paista silloin 175asteisessa uunissa noin tunti.
APRIKOOSIPIIRAKKA
POHJA:
150g voita tai margariinia
1dl sokeria
1 muna
0,5tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
TÄYTE:
1prk smetanaa
1muna
1dl kookoshiutaleita
0.5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2tl perunajauhoja
1rkl sitruunanmehua
1tlk (400g)säilykeaprikooseja
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vehnäjauho-leivinjauheseos.Kaada taikina piirakkavuokaan.Ssekoita täytteen aineet keskenään.Leikkaa aprikoosit viipaleiksi.Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja asettele aprikoosiviipaleet täytteen päälle.Paista piiras uunin alimmalla tasolla 200 asteessa n.25-30min.Voit tehdä myös muffinivuoissa.Tupsuta piirakan pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua
Kiitos herkullisista ohjeista. Varsinkin tuo aprikoosi piirakka kuulostaa ihanalta.
Piti käydä nyt ihan kertomassa että erityisesti sinun, hellapoliisin ja ullan unelman takia/ansiosta olen laittanut oman blogin pystyyn. =) Kiitos innoituksesta! Tervetuloa vierailemaan jos kiinnostaa. :)
Olen kyllä tehnyt pelkillä perunajauhoilla kääretorttupohjan ja sitä voi käyttää myös kakkupohjana. Käyhän kurkkaamassa mantelinen unelmatorttu makeista leivonnaisista.
Emka: KIva kuulla että olemme saanut sinut innostumaan leivonnasta ja blogin pitämisestä. Tulen mielelläni visiitille lähiaikoina. Kiitos kutsusta. Kokkailun iloja! :)
Täytyy oikein toistamiseen kehua ihania sivujas! Löytynyt todella monta ihmettelemisen ja kokeilun arvoisia ohjeita. Kiitosta tullut kotiväeltä ja ystäviltä. Nyt kuitenkin on iskenyt todellinen muistikatkos. Mielessäni on että sulla olis ollut täällä kuva/ohje pappilan hätävarasta - mikä oikeasti oli hieman pilalle mennyt täytekakku. oliko se täältä? ja mistä löytäisin sen taas? oletko kenties poistanut sen? olen haknut mielestäni kaikki mahdolliset osiot sivuilta :S
Mutta Muistaakseni Hellapoliisin sivuilla on sellainen pappilan hätävara joka oli pilalle menneestä kakusta tehty...ELikkä siis lintu-75 sivuilla. :)
Muistan että joskus mainitsit kasvattavasi ruukussa yrttejä. Kopion idean ja istutin kukkaruukkuun basilikaa, rosmariinia ja tilliä, jota sattumatla löysin. Tämä oli viime perjantaina ja nyt se tilli jo alkaa kellastua. Osaisitko neuvoa missä vika? EIkö se sovi muiden joukkoon? Kastelin silloin istuttaessa runsaasti ja multa on vieläkin märkää joten en ole lisännyt vettä.
Jos ehdit vastata, niin olisi kiva.
Terveiset Brasilian keväästä,
Gringa alias Suomi-Brasilia kokki.
Kiitos paljon avusta!! Ja hyvää alkavaa joulukuuta!
Tuo suora s postilinkki ei ole koskaan toiminut eikä sitä taideta saada kuntoon vaikka olen yllpidollekin siitä ilmoittanut. =(
Kirjoita osoite marien_sekasoppa@hotmail.com siihen s-postin ositekenttään niin sen pitäisi toimia! :)
Mutta palatakseni kysymykseesi... Tilliä en ole itse koskaan kokeillut istuttaa ja voin hyvin kuvitella että se ei ehkä kestä sillä se taitaa olla muutenkin aika vaikea kasvattaa. Se ei tunnu niissä kaupan purkeissa kauaa viihtyvän jääkaapissakaan.
Olen istuttanut onnistuneesti ainakin rosmariinia, timjamia, basilikaa, rakuunaa, persiljaa, sitruunamelissaa, sitruuna-basilikaa, ruohosipulia ja minttua...ainakin ne ovat kestäneet siirron hyvin ja viihtyvät yrttikorissani aikaisesta keväästä marraskuulle asti ulkona! Basilika paleltuu ensimmäisenä jos tulee viileitä öitä. kaikki muut yrtit paitsi persilja itseasiassa paleltui marraskuussa kun yhtenä yönä tuli -8 astetta pakkasta, muuten olisivat selvinneet pidempäänkin sillä kasvoivat hienosti. Pidän koria siis koko ajan ulkona. Pakkasöiksi olisi voinut nostaa sisälle mutta ne unohtui sinne ulos. :/
ensi keväänä istutan uudet taas kasvamaan.
'Kannattaa valita sellaisia taimia joiden juuret ovat terveen näköiset. Jos juuret ovat jo valmiiksi huonot ei yrtti toden näköisesti kestä siirtoa.
Toivottavasti saat yrttisi hienosti kasvamaan ja vaikka alkuun näyttäisi ettei niistä tule mitään niin älä heti heitä pois vaan katsele rauhassa jonkin aikaa, sillä usein ne alkaa tuottamaan uusia varsia kun ovat juurtuneet kunnolla.
Varsinkin persilja ja timjami saatta alkuun hieman oikutella. :)
Basilkasta poimi aina ensimmäiseksi lehdet latvasta vaikka ovatkin siellä pienempiä kuin alkemmat lehdet. Silloin basilika tekee uusia lehtivarsia lisää ja puska pysyy tuuheana. Yhteen varteen pitää jäädä muutama lehti jotta se jaksaa tehdä lisää uusia lehtiä.
Toivottavasti tästä olisi jotain iloa yrttiesi kasvatukseen. :)
Nina: En osaa sanoa miten piparit onnistuu ilman siirappia, toivottavasti joku osaisi neuvoa. :)
Mukavaa joulua sinne Espanjaan ja Brasiliaan!
Mariannejäädyke
n.60kpl mariannekarkkeja (vajaa 2 pussillista)
2 munaa
1dl sokeria
6dl kermaa
Mariannekarkit jauhetaan esim. tehosekoittimessa jauheeksi. Munat ja sokeri vaahdotetaan. Mariannejauhe sekoitetaan muna-sokerivaahtoon. (ei tehosekoittimella, kauha riittää)Kerma vaahdotetaan eri kupissa ja sekoitetaan muna-sokeri-mariannevaahtoon. Kaadetaan sopivaan astiaan ja pakastimeen. Tosi hyvää:)
Kuutar: Harmi etten ehninyt aikaisemmin lukemaan kommentteja mutta vastaan nyt silti vastaisuuden varalle.
KÄyppä kurkkaamassa sivuillani olevasta juustokakusta se keltainen mangososeesta tehty kiille. Se on tehty juuri pilttisoseesta ja hyydytetty liivatteilla. Hyytelösokeria en käyttäisi koska se antaa makean ja äitelän maun kuorruttelle.
Toivottavasti sait kakkusi kuitenkin onnistumaan omin voimin.
Nämä ovat muuten hyvät sivut, odottelen innolla aikaa, johka taas ehdit/pystyt päivittelemään näitä kunnolla!!!
Yritän päivitellä sivuja mahdollisimman usein, mutta tämä järjettömän hidas yhteys hieman hankaloittaa asioita. :/
Yritän päivitellä sivuja mahdollisimman usein, mutta tämä järjettömän hidas yhteys hieman hankaloittaa asioita. :/
Osui silmiin tuossa tämä "palautetta ym"-osio, kun jälleen eksyin sivuillesi selaamaan ihania ruokaohjeita kuvineen :)
Haluan kiittää ja kumartaa kun olet tällaisen sivuston väsännyt ja ylläpidät sitä! Ruokaohjeesi on pelastanut minut monta kertaa kun olen joutunut vieraille, mm. kokkimestari anopille, ruokaa ja leivonnaista laittamaan.
Voin vilpittömästi sanoa, että ansioistasi en ole anopinkaan silmissä ihan poropeukaloinen miniä:) Viimeisin komentti häneltä oli: "On sehyvä kun miniäkseen edes on saanut tytön, joka osaa ruokaa laittaa, kun omista tyttäristä ei siihen hommaan tunnu olevan." Tämä oli suuri kunnia kuulla tällainen lausunto Hänen suustaan:) Ja kiitos siis sinun. En minä perinteisten ruokaohjekirjojen avulla yllä kummoisinkaan suorituksiin.. Sinun ohjeesi ovat todella maukkaita ja riittävän yksinkertaisesti selitetty, parasta on että osa vaikeimmista välivaiheista on kuvallisesti näytetty, miten tapatuu!!!
Toinen, jonka ruokablogi on minun mainettani ruokavieraiden silmissä nostanut oli hellapoliisi, mutta valitettavasti hän oli sulkenut sivustonsa ulkopuolisten poropeukaloiden silmiltä sillä aikaa kun olin kolme kuukautta poissa kotimaastain:( Se harmittaa, mutta ihanaa Marie, että nämä sinun sivustosi ovat avoimet! Ja et uskokaan kuinka monta tuntia saatan päivässäkin viettää tutkien ja miettien mitähän tänään ruuaksi laittaisin tai leipoisinko sittenkin jonkun kakun..!
Kaikkea hyvää sinulle!!
Päivi
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt tämän sivustosi ja olen RAKASTUNUT! Kiitos aivan ihanan mahtavista ohjeista ja kuvista! Käyn melkein joka päivä ihailemassa varsinkin kakkuja ja pohdin, mitä itse voisin tehdä (ts. mikä onnistuisi myös minun kokkaustaidoillani...) Sinun ansiostasi perheemme ruokavalio on monipuolistunut, kun täältä on niin helppo käydä katsomassa, että mitähän ruokaa tehtäisiin. Todella selkeät ja yksinkertaiset ohjeet pelastavat minut pulasta! On vain yksi iso ongelma: Laihiksestani ei tule mitään... :-) Nyt olen juuri suunnittelemassa naistenpäivän kakkua ja sain jo liian monta herkullista ideaa täältä! Kiitos vielä ja hyvää kevättä!
T: Ansku
Hih, hyvä että anoppisi pitä ruoistais. Tie miehen sydämeen vie vatsan kautta, joten miksipä ei myös anopinkin! ;O)
AIniin ja vielä , Hellapoliisi on avannut ihan oman sivuston jonka osoite on hellapoliisi.fi sieltä löytyy kaikki entiset ihanat ohjeet ja paljon uusiakin.
Ansku: Mahtava juttu. Rohkeasti vaan kokeilemaan kakkuja yms.
Hih, ne laihikset voi aina hieman odotella. EIhän elämästä tule mitään jos joutuu ruoastakin tinkimään. ;D
´Hyvää kevättä sinullekin.
Kiitos, kiitos, kiitos! :D
Olen iloinen, että on olemassa sinunlaisiasi järjestelmällisiä ihmisiä, joilla on kaikki herkkureseptit tallessa yhdessä kätevässä paikassa!
Omat reseptit seikkailevat pitkin poikin maailmaa ja osa, jotka oli tallennettuna muistilokeroon, on kummasti sieltä myös lähteneet lätkimään... :) Vaikka mikäs siinä, että kun vanhan unohtaa osittain, syntyy taas puoliksi uutta! Joka tapauksessa täältä ihanalta sivulta olen löytänyt monet kerrat ohjeet, miten laittaa pötyä pöytään.
Juuri äsken tarjoilin raikasta salaattia ja banaaani-suklaamuffinseja jä muuta mukavaa kun pomo ja työkaverit olivat uutta asuntoamme katsomassa! Ilta oli oikein onnistunut!
Nam, nam. :)
Terveisiä vaan hyvän ruuan ystäviltä!
Toistaiseksi olen pysynnyt katselu (kuolaus) linjalla, mutta joku päivä ehkä saan itsestäni irti ja kokeilen jotakin reseptiäsi.
Kuvat on kuin suoraan jostain huippuluokan keittokirjasta.
Kiva kun joku jaksaa pitää yllä tällaisia upeita sivuja.
Kiitos mahtavista sivuistasi. Mukavaa kun olet taas jakamassa ohjeitasi meille muille. Minä kysyisin tuosta viime kesänä tekemästäsi snickers-jäätelökakusta. Haluaisin viedä tuliaisena sellaisen kahvipöytään ystävälleni, mutta matka kestää noin tunnin verran. Voisikohan se pysyä jäässä hyvin kylmäkalleilla vuorattuna. Itsellä ei ole mitään kokemusta jäätelön sulamisnopeudesta. Onko sinulla tai jollain muulla lukijalla kokemusta?
Voisihan sitä ideaa sopveltaakin. Tekee jäätelökakun suklaakääretortulla ja täyttää suklaajäätelöllä ja pähkinöillä ja kinuskikastikkeella. Alle voi vielä tehdä sen suklaakuorrutuksen... tää oli vain hetken mielijohteesta tullut idea, mutta jospa siitä olisi sulle jotain apua! :)
Kiitos erinomaisista ohjeista. Isäntäväkin tykkäsi tuomisista.
Hyvää vuodenvaihdetta! :)
Nappaan nappis heti ku opin sen liittään ittelleni!
Mutta suosikeissa sivus jo onkin =)
Rantsu...öööh nappi? myönnetään, olen pudonnut jo kauan aikaa sitten kärryiltä tän blogikehityksen kanssa...on olemassa hakutoimontoa ja vaikka mitä, enkä saa tällähetkellä edes linkkejä näkyviin vaikka kuinka yritän...huoh!