Meillä on menossa parhaillaan pakastimen tyhjennysviikko. Sunnuntai valmiista murotaikinasta innostuin tekemään tällaisia leivoksia. Tarkoituksenani ei ollut laittaa ohjetta vielä tänne ennenkuin olen testannut sen uudestaan, mutta näistä tuli niin hyviä (vaikka itse sanonkin) että laitan kuitenkin, jos vaikka joku innostuu kokeilemaan. =) Säästin pari leivosta seuraavaan päivään ja maku oli seuraavana päivänä vieläkin parempi, joten nämä voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä.

527907.jpg

Mansikkarahkaleivokset 12 kpl

Pohja: 1 pkt Sunnuntai valmis murotaikina

Rahkatäyte:

2 dl maitorahkaa

2 dl vispikermaa (käytin flora vispiä)

1 tl vaniljasokeria

1 dl mansikkatomusokeria

noin 2 dl mansikoita (käytin pakaste)

3 liivatetta + 1 rkl mansikka funlightia

Lisäksi: noin 2 dl mansikoita pohjan päälle

Leivoksen päälle: halkaistuja ja kokonaisia mansikoita

1 1/2 dl vettä + 1/2 dl mansikkafunlightia + 1 dl hyytelösokeria

Sulata murotaikina. Laita paperiset muffinssivuoat muffinipellille tai voit hyvin käyttää myös pieniä foliovuokia pellillä tai silikoonivuokaa. Vuoraa vuoat murotaikinalla. Yhdestä paketista riittää pohjat juuri sopivasti 12 leivokseen. Pistele haarukalla reikiä pohjaan ja painele kevyesti tyhjät muffinssivuoat taikinan päälle estääksesi taikinaa valumasta paiston aikana. Paista pohjat 200 asteisessa uunissa noin 15 min, tai kunnes ovat kypsiä ja kevyesti ruskettuneet. Älä polta. Paistoin nämä kiertoilmauunissa 150 asteessa, keskitasolla 15 minuuttia. Jätä jäähtymään.

445662.jpg

Tässä on vuoka menossa juuri uuniin, Pohjalla alimmaisena paperiset muffinnsivuoat, leivokset eivät irtoa vuoasta ilman tuota paperia ellet käytä silikoonivuokaa.

Ota mansikat sulamaan. Laita liivatteet kylmään veteen likoomaan. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla ja mansikkatomusokerilla. Murskaa kohmeiset mansikat haarukalla pienemmäksi. Yhdistä maitorahka ja mansikkasurvos kermavaahtoon. Kuumenna mehutiiviste (vaikka mikrossa) kiehuvan kuumaksi. Sulata liivatteet mehuun. Anna jäähtyä pari minuuttia. Kaada ohkaisena nauhana rahkaseoksen joukkoon koko ajan vispilällä sekoittaen. (ei sähkövatkaimella).

Survo pohjalle tulevat mansikat. Lusikoi mansikkasurvosta murotaikinakuppeihin. Lusikoi päälle rahkaseos. Nosta viileään hyytymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Kuumenna vesi ja mehu kiehuvan kuumaksi. Lisää hyytelösokeri ja kuumenna uudestaan. Kun seos alkaa kiehua, nosta liedeltä ja jäähdytä muutama minuutti. Pilko silläaikaa mansikoita puoliksi ja asettele leivoksien päälle. Lusikoi hyytelösokeriliuos mansikoiden päälle. Anna hyytyä hetken ja nosta leivokset varovasti veitsen avulla vuoasta.