OHJEIDEN TULOSTAMINENInnostuin kokeilemaan kakkujen erillaisia kuorrutteita. Koska eräs läheiseni lähtee pitkälle ulkomaanmatkalle, sain hyvän syyn tehdä hänelle "läksiäiskakun" ! =)
Ostin etnisestä kaupasta kookosjauhetta ja päätin kokeilla sen lisäämistä kermavaahtoon, jota on kakun täytteessä. Oli hyvää ja sopi hyvin vadelman ja banaanin kanssa.
Kuorrutukseksi tein sokeritahnan, jonka värjäsin kevyesti vaaleanpunaiseksi. Koristeet tein marsipaanista.

Kääretorttupohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajuhoja
1 tl leivinjauhetta
(2 tl kookosjauhetta, voi jättää pois)
Täyte:
3 banania
3 dl pakastevadelmia
1 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa
3-4 tl kookosjauhetta
Kuorrute, Sokeritahna ( sugarpaste ):
425g tomusokeria
1 valkuainen
1 rkl nestemäistä glukoosia (nestemäistä glukoosia voi ostaa apteekista)
Kuorrutteen alle aprikoosihyytelö: 1/2 dl aprikoosihilloa ja 1/2 rkl vettä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sihdaten. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla voideltuun vuokaan (tai korppujauhotettuun kakkuvuokaan) Paista 225 asteisessa uunissa n 6-8 minuuttia (tavallista kakkuvuokaa noin tunti). Sokeroi pinta ja kumoa torttu. Leikkaa jäähtyneen pohjan kaikki reunat suoriksi ja jaa pohja 4 yhtäsuureen osaan.
Sekoita vadelmiin sokeri ja soseuta kohmeiset vadelmat. Kuori ja leikkaa banani viipaleiksi. Vaahdota kerma ja mausta halutessasi kookosjauheella. Laita aprikoosihillo pieneen kattilaan ja lisää vesi. Keitä muutama minuutti, niin kauan kunnes hillo on sulanut veteen. Suodata siivilän läpi aprikoosiliemi pieneen kulhoon.
Levitä vadelmasosetta yhdelle kakkupohjapalalle. Lado bananiviipaleet päälle ja 1/3 kermavaahdosta. Nosta toinen kakkupohja levy päälle. Kostuta kevyesti sitruunamehulla. Levitä uusi kerros vadelma sosetta, babaniviipaleita ja kermaa. Tee samoin kolmannelle pohjalle. Käännä viimeinen pohjapala kakun päällimmäiseksi, niin että paistunut pinta tulee ylöspäin. Kostuta päällimmäinen pala. Sivele aprikoosihyytelöä kakun pinnalle pullasudilla eristeeksi (pitää myös kuorrutteen paikallaan) kuorrutteen ja kakun väliin. Näin sokerikuorrute ei värjäänny tai kastu kakun täytteestä. Nosta kakku viileään.
Sokeritahnan (sugarpaste)valmistaminen:
Siivilöi tomusokeri kulhoon. Lisää valkuainen ja nestemäinen glukoosi. Sekoita aineksia esim pyöreäpäisellä puulastalla kunnes seos alkaa kokkaroitua. Vaivaa seos tasaiseksi palloksi. Ripottele tomusokeria reippaasti puhtaalle alustalle ja vaivaa taikinaa vielä n 10 minuuttia kunnes taikina on hyvin sileää. Ripottele lisää tomusokeria jos taikinan pinta repeilee. Voit lisätä taikinaan väriainetta. Vaivaa kunnes väri on tasoittunut. (jos et käytä taikinaa heti, kääri tiiviisti elmukelmuun. Sokeritahna säilyy ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa muutaman viikon.
Kauli sokeritahnapallo elmukelmun tai voipaperin päällä tasaiseksi ja tasapaksuksi n 1/2 cm pyöreäksi levyksi, joka on yhtä suuri kuin kakun halkaisija+ sivujen korkeus. Ripottele tomusokeria välillä pinnalle ettei taikina tartu kaulimeen. Ohjeen taikina riittää suuri sopivasti tämän neliön muotoisen kakun päälle. Suurempaan kakkuun tee ohje 1 1/2-2 kertaisena.
Nosta levy kaulimen avulla kakun päälle,katso että kakku jää keskelle levyä.(Laita kaulin keskelle kaulimaasi kuorrutelevyä ja käännä puolet levystä kaulimen päälle). Anna levyn laskeutua kakun reunoille, painele kuorrute paikoilleen tomusokerilla kastetuilla käsillä. Leikkaa ylimmääräiset reunat pois. Kuorrute on valmis. Kuorrute kovettuu parissa tunnissa, jonka jälkeen se on kiinteä, mutta hyvin leikattavissa. Koristele haluamallasi tavalla.
Tein koristeeksi marsipaaniruusuja ja lehtiä, sekä kierrenauhan kahdesta erivärisestä marsipaanipötköstä.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin tekemisissä sokeritahnan kanssa. Se oli mielestäni hauskaa ja yllättävän helppoa. Lopputulos on kyllä hieman "muhkurainen". Kakun pinta olisi oikeiden ohjeiden mukaan, kannattanut ensin tasoittaa esim sokericremellä tai marsipaanilla, mutta aikaa oli vähän, joten jätin sen pois. Ihan hieno kakusta silti tuli, näin ensikertalaiselta! =)
Tässä pari englanninkielistä ohjelinkkiä kuvien kera:
Kakun kuorrutus sokeritahnalla:
Kakun kuorrutus marsipaanilla:
|
|
Maiju
Tää on nyt sitä kuorrutetta mitä niissä tajuttoman upeissa amerikkalaisissa kakuissa on! (Sugar paste) Tää oli siis eka kerta kun kokeilin sitä! Aika helppoa oli ja uskallan suositella kokeiltavaksi muillekkin rohkeille. En harjoitellut kertaakaan, vaan kaulin taikinan levyksi ja kumosin kakun päälle. Pohjatyö on se mikä ratkaisee lopputuloksen. Kakun pitäisi olla mahdollisimman sileäpintainen.
Taikinan tekeminenkin on älyttömän helppoa.
Ne barbiekakut on tehty tällä ja muotoilu on helppoa ja taikina pysyy hyvin kuosissaan. Maku on makea, tomusokeristahan se on tehty. Taikinaan voi mun tietääkseni lisätä jotain makuesanssia tai vaikka sitruunaa, jos haluaa siihen hieman makua. Itse lisäsin mansikan makua josta tuli myös tuo värikin. Ja hyvin pelitti. =)
Raketti glukoosi on tuon nestemäisen glukoosin nimi mitä meidän apteekista löytyi.
Mutta mulla olsi kysymys teillekin. Mistä löytäisin trakanaattia? Tietääkö kukaan? Apteekista sitä ei saanut...
Nyt vaan sitten tekemään, harjoittelemaan ja kokeilemaan niitä käytännössä! =D
En kyllä tiedä mistä sitä saa, mutta jos etsisi oikealla nimellä, saattas paremmin löytyä...
Traganttia siis etsin!!! =DD
Vielä tsemppaukseksi että mäkin tosiaan vasta lauantaina tutustuin koko juttuun, kyllä se ihan varmasti onnistuu muiltakin! =)
Marsipaaniruust säilyy pitkään jos ne säilyttää kuivassa tiiviissä rasiassa. Ne voi hieman kuivahtaa ja muuttua kovemmaksi mutta eivät mene pilalle kuitenkaan. (aikoinani kaupastakin ostamani marsipaani jutut olivat usein aika kovia)
Tulethan kertomaan miten kakkusi onnistui!
Niin ja kakun täytteenähän voi käyttää mitä haluaa jos ei mun täytteet houkuttele! Pyöreään kakkuunkin on varmasti helppo tehdä tuo päällinen, olin itse vaan niin malttamaton, ja kiireinen aikataulukin, että tein nopean kääretorttupohjan! ;)
Tietkö mulla on tippunu paino 1 kilon verran vaikka ruoat on ollu näitä herkkuja! =)
Mä kun olen myös hätähousu ;) En malttanut odottaa että pyöreä tavallinen kakkupohja paistuisi tunnin uunissa, niin tein sen tohon kääretorttupohjaan, joka tulee muutamassa minuutissa ja jaoin pohjan neljään yhtäsuureen osaan. Aika pieni kakku toisinsanoen, mutta kerroksia siihen tuli sitten kuitenkin 4 ja kakku riitti erittäin hyvin 8 hengelle(jokainen söi pari palaa, taisin itse syödä kolme :P ), että isommallekin porukalle olis kyllä riittänyt! =)
Tuo sokeritahna sopii kaikkien kakkujen päällystämiseen ja on erittäin helppo työstää! Lopputulos on tavallista sokerikuorrutetta siistimpi kun ei tule mitään valumia ja kuorrute kestää kovetuttuaan jopa jonkinverran kosketuskäsittelyä murtumatta! Tulethan kertomaan miten muffareiden kuorrutus onnistui! =)
Toiselle hätähousulle ;DDD
Tarviitkos niitä siihen ristäiskakun päälle?
No joo, vitsi! Voisin kokeilla askarrella illalla kun lapsoset on tainnutettu! Eipä kai siinä nyt niin kauheen kauan aikaa mee...kai? ;D
Tulin vähän kyläilemään ja luin tätä viestiketjua..
Teillä ohjeiden kopiointiongelmia?!?
Kyllä vaan minä kopioin sinulta monta, monta ohjetta omiin arkistoihini..
Mitenpä osaisin neuvoa sen sinulle?!?
HELPOSTI!!
Tarkoitatkohan sitä kakkuvuokaa jonka sisälle tulee kakkua leikatessa neliön muotoon täyte. Eli täytevuoka? Perhosleikkuri ja täytevuoka on Bake& partyn mallistoa. www.bakeandparty.net